Hyvin mennyt ultra takana 🙂 Kaikki oli niin kuin pitikin. Kaveri oli suht aktiivinen, heilutti käpäliään joka suuntaan koko ajan. Haukotteli ja nieli lapsivettä samalla useaan otteeseen. On tainnut tulla äitiinsä ruokahalunsa puolesta! Istukka on takana.
Ainoa miinus, oli yhteistyöhaluttomuus sukupuolen paljastamisen suhteen. Oli kokoajan sellaisessa asennossa, että ei pystytty näkemään. Kätilö epäili nähneensä häpyluun, eikä ainakaan pippeliä näkynyt. Emme saaneet tyttölupausta, mutta tyttöveikkauksen, ehkä. 60-40 tilanne säilyy siis marraskuuhun asti!
Kauhean söpöltä se kyllä muutenkin näytti <3 Saatiin 7 kuvaa muistoksi. Ihanan helpottavaa tietää, että kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Olis vaan ollut kiva tietää se sukupuoli… Täytyy vissiin varmuuden vuoksi alkaa latomaan jossain vaiheessa laatikkoihin neutraaleja värejä ja jättää ne ällöimmät Emman vaaleanpunaiset vielä rauhaan, toistaiseksi. Itse olen kyllä edelleen tytön kannalla 🙂 Kyllä äidit tietää! 😉
Tänään mahassa on kyllä mellastettu enemmän kuin koskaan ja potkuja on tuntunut pitkin päivää. Oltiin tänään myös koko perhe lähellä piti kolarissa, kun toinen auto yritti ajaa kylkeen! Onneksi tulevalla äidillä oli hyvät refleksit ja turvassa ollaan koko pieni tuleva onnellinen perhe 🙂
Tässä vielä kuva haukottelevasta toukasta.
Kohta se nähdään, toivottavasti, kumpi siellä luuraa?! Oma veikkaukseni on tällä hetkellä toiveikkaana sitkeästi tyttö. Samaa sanomat myös 60% todennäköisyydellä 1) netin testit 2) vanhat kansanviisaukset 3) sukulaisten veikkaukset. Lähden siis toiveikkaana katsomaan 60% todennäköisyydellä tytärtämme 🙂
P.S tietysti suurempana toiveena on, että kaikki on kunnossa. Tällä kertaa optimistinen puoleni on tässä asiassa vahvoilla ja uskon siihen 🙂
Lisäyksenä vielä, että tätä kirjoittaessani masussani potkitaan vimmatusti 😉 Hengissä se siis ainakin edelleen on!
Sain perjantaina rakkaalta ystävältäni dopplerin lainaksi. Kuunneltiin sillä sitten illalla sydänääniä, jotka löytyivät heti! Siellä se pieni pumppu pumppasi n. 145 sykkeellä, joka nousi jopa 170 kun hiukan kaveria heräteltiin 😉 Aika hellyttävää ja loi taas ihanan turvallisuuden tunteet että siellä on oikeasti joku!
Vauvan olemassaolo vielä konkretisoitui hienosti seuraavana päivänä (19+1) siihen, että isäkin sai tuntea potkuja mahan päältä ensimmäisen kerran! Oli myös ensimmäiset potkut jotka itse tunsin mahan päältä. Oltiin oltu liikenteessä koko aamupäivä ja kun kotiin tultuamme heitin pitkäkseni sohvalle, alkoi kunnon potkiminen.
Kai se on nyt pikku hiljaa uskottava, sisälläni kasvaa olento ja meille tulee vauva!
P.S vielä mahakuva 19+2 
. Lukijoiden toiveesta paidan kanssa 😉
Sitä aina joskus ilmeisesti saa sitä mitä tilaa! Kaveri on alkanut potkimaan! Nyt on viimeisen 3 päivän ajan potkaissut useita kertoja hyvin selvästi nimenomaan autoillessa! Muutamia kertoja on potkittu muuallakin, mutta kun äitinsä tarttuu auton rattiin, alkaa jossain vaiheessa matkaa älämöly. Se onko kyseessä ilmaisu kyydin miellyttävyydestä vai huonosta laadusta, sitä hän ei ole kertonut. Toisaalta, eilen tulevan Uginsa kyydissä tuli erittäin napakka potku… Joko kyseessä on suvun naisiin tullut nainen, joka ilmaisee kehnosta kyydistä tai sitten poika, joka toivoo lisää vauhtia 😉 Ensi viikolla se selviää.
Tässä pari ei niin nättiä kuvaa meikän mahasta ja selluliiteistä 😉 On se kiva kun maha ei ole hirveäsi kasvanut, mutta kyllähän se huolestuttaakin… Potkis jo ja kunnolla! No, kuvien perusteella on se kuitenkin kasvanut ja äsken ehkä tuntui pieni potkaisu 🙂
Rakenneultraan 8 päivää, hui! Hiukan alkaa jännittämään… Ensinnäkin on taas kerran jännittänyt sitä onko kaikki hyvin ja sitten on se toinen iso juttu, sukupuoli. Meidän tuurilla kaveri ei suostu yhteistyöhön, mutta kovasti toivotaan että saataisiin ennuste. Mulla ei ole ollut erityinen tyttö- tai poikaolo, mutta alusta asti olen kuvitellut meille poikaa. Ennustin joskus itse, että saan kaksi poikaa. Mun ennustukset on kyllä ollut useammin oikeassa kuin väärässä, joten saas nähdä. Vaikka ei varsinaisia oloja ole ollut, olen nyt kuitenkin pikkuhiljaa varovasti alkanut ajatella, että se voisikin olla pieni tyttö…
Koska ultraan on vielä kamalasti aikaa, päätin huvittaa itseäni tekemällä kaiken maailman nettitestejä ja etsimällä tietoa sukupuolen veikkauksiin liittyvistä jutuista. Jätin kuitenkin väliin sarjassamme ”silloin kuin mies menee vessaan, huutaa hän matkalla vaimoaan nimeltä ja katsoo oikealle”, tai ” jos molemmat käyttävät kumisaappaita”-jutut 😉
Näiden kaikkien ”virallisten” ja ”tosi varmojen” testien tulos oli seuraava:
- netissä tehty valmis
testi: 40% mahdollisuus poikaan, 60% tyttöön
- itse kerättyjen ja tutkittujen muiden väitteiden perusteella 33% mahdollisuus poikaan, 67 % tyttöön.
Myös parhaiten tilastollisesti mitattujen väitteiden tulos oli enimmäkseen tyttö. Tulisko meille sittenkin tyttö?… Ehkä se ensi viikolla selviää tai viimeistään marras-joulukuussa 😉
Olit sitten kumpi tahansa, olet hartaasti toivottu ja sydämellisesti tervetullut elämäämme!
Uusi viikko taas alkoi, jee! En ole ehtinyt hetkeen raportoimaan eikä ole oikein ollut mitään raportoitavaa. Olo on edelleen hyvä, ei mitään ongelmia. Maha alkaa pikkuhiljaa muodostua, mutta vieläkin saa helpolla vaatteilla piiloon. Mittanauhan ja vaa’an mukaan muutoksia on kuitenkin alkanut tapahtua. Painoa tullut alkuun verrattuna ehkä 2-3kg. Rinnan ympärys on kasvanut n. 5cm kokonaisuudessaan, mikä on ihan positiivista 😉
Luulin jo reilu viikko sitten että olisi ollut mahdollisia liikkeitä, mutta ehkä ne ei sitten ollutkaan. Silloin oli parina päivänä oikealla puolella mahaa kautta kyljessä ehkä minuutin kaksi elohiirimäinen tunne. Epäilen nyt kuitenkin niitä jälkikäteen. Nyt on kuitenkin viimeisen 5 päivää aina välillä tuntunut pieniä hipaisuja 1-2 kerrallaan, joita epäilen maha-asukin viesteiksi. Tiedä häntä. Olishan se jo jännää niitä tuntea, mutta kyllä kait niitä kylkiluiden väliin tulevia potkuja ehtii ihan tarpeeksi kokea myöhemminkin 😉
Ultraan 13 päivää, jännää 🙂
Pitkä tarina, joka kai pitää säilyttää itseään varten, mutta jota en millään jaksaisi kirjoittaa… No tsemppaan: ensinnäkin en saanut vanhaa työtäni, jonka aavistinkin! Pistin reksin kyllä koville, ja annoin sen kuulla valittuja mielipiteitä. Asiaa se ei kuitenkaan muuttanut ja täytyy vaan jättää hyvästit rakkaalle työpaikalle 🙁 Ottaa pannuun rankasti!
Sitten oli se toinen paikka, jota pidin mahdollisena paikkana, mutta jota en tavallaan toivonut saavani raskauden takia. Aluksi jopa mietitytti mennä koko haastatteluun ylipäätänsä. Olin kuitenkin haastattelussa ja sain sen työn. Reksi soitti kun oltiin Budapestissä reissussa ja kertoi että olen saanut työn. No, olin pähkäillyt näitä moraaliasioita jo ennen soittoa yksin ja ystävien kanssa ja kerroin (vaikka ei olisi tarvinnut), että olen raskaana. Ei ollut reksi iloinen, ei… Sanoi että soittaa takaisin. Soitti sitten ja kysyi haluanko oikeasti tulla töihin… Totesi suoraan, että ”taidat tietää nämä asiat”, tarkoittaen, että tiedän että hänen on pakko minut palkata, sillä raskaudesta ei saa syrjiä. Sanoi, että hän minulle tarjoaa töitä, sillä on pakko, mutta kovasti haukkui moraaliani. Puhuttiin pariin eri otteeseen puhelimessa ja syyllisti kokoajan ratkaisujani ja oli sitä mieltä, että se olisi huono ratkaisu työyhteisölle jne. Kovasti oli sitä mieltä, että hän arvostaisi minua enemmän jos en paikkaa ottaisi…
Olin miettinyt näitä asioita jo sen koko vkl joka puheluiden välissä oli, ja ennen haastatteluakin ja taivuin lopulta reksin päätökseen ja kieltäydyin töistä. Nyt kaikki naisopettajat kautta maan kauhistuvat, sillä lain mukaanhan olisin saanut työn vastaan ottaa. Kerrankin koetin olla itsekäs, mutta en silti kokenut sitä hyvänä ratkaisuna. Kuitenkin tilanne oli sen verran tukala ja olin sitä jo niin paljon stressannut, että koin, ettei raha tai yksi työpaikka ole sen kaiken stressin ja pahanmielen arvoista.
En tiedä oliko päätös oikea, mutta olen siihen itse tyytyväinen. Nyt saan rauhassa lomailla vaikka äitiysloman alkuun asti, ellen sitten tee jotain töitä syksyllä. Tuntuu kyllä tosi hassulta olla poissa työelämästä ainakin reilun vuoden, ellei kaksikin jos ei töitä löydy. Saa nähdä. Reksi kovasti lupasi ottaa minut ensi kerralla huomioon jne, mutta en nyt todellakaan jää sitä odottelemaan… No, nyt on ainakin aikaa ottaa rennosti ja relata, ehkä tehdä hiukan töitä faijan firmassa. Työttömänä ei ole aikatauluongelmia 😉
Lääkäri soitti tänään Jorvista niistä viimeviikon verikokeista. Tulos oli odotettu, trombosyytit oli noussut 48–> 53, joten kortisoni ei auttanut. Arvasin sen. Se olis sitten ei epiduraalille ja spinaalille… p*kele. Joudun muutamia kertoja vielä arvojen takia kontrolliin että eivät laske tosi alas. Vaikka synnytykseen on vielä n. 5kk aikaa, olen jo jonkin verran tutkiskellut niitä juttuja tuon epiduraalin kieltämisen vuoksi. Jorvissa kuulemma on käytössä aika laajalti vaihtoehtoisia tapoja, esim. ammeeseen voi synnyttää. Niitä ei kai aina vaan välttämättä tarjota jos ei osaa pyytää, joten täytyy tutustua aiheeseen syksymmällä kunnolla ja osata sitten pyytää asioita. Toivoa vaan voi, että oma synnytys olisi mahdollisimman kivuton ja järkevän nopea, niin ei tule epiduraalia edes ikänä… Näihin aatoksiin palaan kuitenkin myöhemmin.
Avainsanat: epiduraali, synnytys, trombosyytti
Tänään olisi iltapäivällä työpaikkahaastattelu. Kovin ristiriitaiset fiilikset: toisaalta tosi kiva kun ylipäätänsä pääsee n.40 hakijan joukosta haastatteluun. Sehän on aina plussaa. Kuitenkin aika nihkeää mennä sinne ”maha pystyssä”, varsinkin kun se EI ole pystyssä… Ehkä olisi jopa moraalisesti helpompaa mennä ison mahan kanssa…. Tästä asiasta on netissä paljon keskustelua ja suurin osa on tietysti raskaana olevaa työnhakijaa lynkkaavia. Ollaan ”epäreiluja työnantajaa kohtaan”, ”ansaitaan huono maine” ja ”tuhlataan veronmaksajien rahoja” jne. Jostain se on kuitenkin saatava rahaa perheensä elättämiseen, varsinkin kun se nyt kasvaa yhdellä ruokittavalla suulla.
Aihe kyllä stressaa aika paljon. Itse haastattelua en stressaa vaan nimenomaan sitä ”mitä jos ne ottaakin mut”. Olishan se aika haastavaa mennä uuteen määräaikaiseen työpaikkaan syksyllä vatsa pystyssä kahdeksi kuukaudeksi… Siksi toivoisin että saisin jatkaa vanhassa duunissani. Siellä vastaanotto on varmasti parempi. Olin siellä viime viikolla haastattelussa, eivätkä ole vieläkään ilmoittaneet… Olen sillä itseäni koko ajan stressannut, lähinnä sillä miten saan reksille pahanoloni tilitettyä jos ne ei ota mua. Edelleen olen sillä kannalla, että eivät meinaa mua jostain oudosta henkilökohtaisesta syystä palkata. Saas nähdä… Ketuttaa jo valmiiksi… Olis kohta kiva lakata stressaamasta kun elämä on muuten auvoista 🙂
Toka neuvola takana. Kaikki kunnossa, äidillä ja vauvalla Vauveli pakeni sydänäänien mittaamista, mutta kyllä se siellä 150 kertaa minuutissa sykki. Mulla paineet, pissat, Hb kunnossa. Painoa tullut lisää hurjat 200g… Kauhean helpottavaa taas kuulla jotain konkreettista vauvasta kun ei tuo maha oikein tunnu kasvavan.
Tällä hetkellä oireita ei edelleenkään juuri ole. Pissaamistarve ja kova nälkä ovat olleet poissa jo pari viikkoa. Uudet oireet tällä hetkellä ovat korkea syke (110 esim. istuessa) ja oikean korvan lukittuminen. Menee lukkoon aina välillä ja kestää koko päivän. Tosi ärsyttävää kun oma hengitys ja ääni kaikuu korvissa. Päätä särkee kanssa aina välillä, mutta siedettävästi. On tää vaan niin käsittämättömän helpolla mennyt, ainakin vielä. Loppuraskautta odotellessa…
Koska listat on kivoja:
• väsymys EI
• pahoinvointi EI
• mielialan vaihtelut EI, paitsi liikutun aika helpolla…
• nännien tai rintojen arkuus EI
• alavatsan nipistely EI
• kuume EI
• päänsärky välillä
• tihentynyt virtsaamistarve EI
• närästys EI
• hikoileminen EI
• nälkä EI
• korvan lukkiutuminen JEP
• korkea syke JEP
Jos ei maha kuitenkin olisi hiukan kasvanut ja korva ei vaivaisi, voisin luulla etten ole raskaana. Onneksi syke kuitenkin löytyi 🙂
Eilen loppui työt ja nyt on loma 🙂 Nyt on ainakin 10 viikkoa aikaa vaan relata ja kasvattaa massua ilman työhuolia. (jahka saan ensi viikon haastattelun ja tulokset siitä taakse). Olen tosi tyytyväinen, että pystyin pitämään raskauden töissä salassa. Ainakaan kukaan ei huomannut mitään. Pahat kielet kyllä veikkaavat että eräs on juoruillut esimiehelle, jolloin töitä on varmaan turha odotella… Saa nähdä. Maha ei kuitenkaan ole edelleenkään näkyvä, paitsi iltaisin ruuan jälkeen. Eilen tein pelimiehen teon ja puin illanviettoon ekaa kertaa äitiyshousut jalkaan. Eipähän tarvinnut kärvistellä ruokaa täynnä olevan massun kanssa! Mahaa ei huomaa oikeilla vaatteilla ja seisoessa ollenkaan, mutta väärillä vaatevalinnoilla istuessa voi huomata. Ostin myös muutamat vaatteet ja raskaus-/imetysliivit.
Kävin tänään vaa’alla ja paino on pysynyt lähtöpainossa tai ehkä jopa se ali. Kovasti turhamaisena ihmisenä toivoin, etten lihoisi kovasti. Tällä hetkellä näyttää ainakin hyvältä 🙂 Vaikea uskoa, että ainakaan sitä 20-30 kg tulisi. Nyt on aika kiva vaihe raskaudessa kun alkaa jo pikku hiljaa uskoa siihen, että ehkä meille tuleekin vauva. Vielä on toki jännitettävää kun ei vielä mahaa oikein näy eikä tunne liikkeitä. Rakenneultraankin on vielä n. 5 viikkoa. Siihen mennessä pitäisi kyllä alkaa näkyä ja tapahtua, joten nyt kun vielä jaksaisi siihen odotella. Kahden päivän päästä on neuvola, jossa toivottavasti kuuluu sydänäänet. Nyt vaan liikkeitä bongaamaan!
Viimeisen viikot töissä on olleet aika stressaavia ja toka vikana päivänä kaikki tuntui kertyvän päälle. Epävarmuus syksyn töistä ja esimiehen huono kohtelu taisi tehdä tepposensa ja syke nousi päivällä erään insidentin jälkeen miljoonaan. Välillä myös tuntui, että ehkä joka 8. lyönti oli reippaasti muita lyöntejä kovempi. Rytmihäiriö? ehkä. No, onneksi sain purkaa sydäntäni päivän aikana muutamalle ystävälle ja olo parani. Onneksi la alkaa kesäloma (=työttömyys), jonka loppumisesta ei ole tietoakaan. Loppuu joko 13.8 jos saan jatkaa töitä syksyllä, tai sitten vaihtuu lokakuussa suoraan äitiyslomaksi. Oli miten oli, nyt aion vähentää stressiä asenteella. Kaipa se olisi molempien kannalta hyvä juttu.
Avainsanat: rytmihäiriö, stressi
Olin eilen Jorvissa tapaamassa sisätautilääkäriä, joka haluaa tutkia huonosti hyytyvää vertani. Valitettavasti sain kuulla SEN lauseen jota en olisi halunnut kuulla, ”ei epiduraalille!!”. Kuulemma jotta anestesiologit suostuvat epiduraalin antamaan, olisi trombosyyttien oltava n. 100. Nyt niitä oli 58, eikä ikinä ei ole ollut yli 65. Että se kait siitä sitten. Kokeillaan nyt viikon kortisonikuuria, josko nostaisi arvoja. Vaikea uskoa että kuitenkaan nostaisi tarpeeksi.
Tänään ja eilen otettu verta, seuraavaksi taas viikon päästä. Lääkäri oli kovin kiinnostunut äidin sairaskertomuksista, jotka sitten äidiltä sainkin. Ensi viikolla on soittoaika, täytyy muistaa kertoa äidin tuloksista. Saa nähdä tepsiikö lääkitys tai keksitäänkö jokin muu keino. Onneksi synnytykseen on vielä aikaa…
Avainsanat: epiduraali
