RV 5 (n.) iloisten uutisten jakaminen
Pitkään mietittiin kerrotaanko vai ei, mutta voitin kuitenkin äänin 2-1 😉 Oltiin mun vanhemmilla syömässä ja kerrottiin iloinen uutinen. Olo on edelleen epäluuloinen, ja tuntuu ettei kumpikaan vielä osaa uskoa asiaa todeksi. Myöskin lähipiirin keskenmenot + kohdun ulkoiset saavat meidät toki entistä varovaisimmaksi ja toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Rinnat kohtuullisen kipeät, ravaaminen aika ikävän tuntuista. Ovat kuitenkin jo hiukan paremmat kuin plussapäivänä. Ratsastusta aion jatkaa niin kauan kun hyvältä tuntuu. Täytyy nyt kuitenkin alussa ottaa hiukan rauhallisemmin.