Ensimmäinen (ja viimeinen?) pieni unikoulu
Siskon kanssa pidettiin 2-3 kertaa ”unikoulua”. Vissiin kahteen kertaan enemmän ja vähemmän ”tosissaan” kuurimaisena jaksona ja sen jälkeen (ja periaatteessa edelleenkin) ylläpitävänä. Nyt ei ollut aikomus pitää ”unikoulua” pienellemiehelle, enkä koe että sitä nyt varsinaisesti tehdäänkään. Lähiaikoina iltanukutus on hankaloitunut. Lienee ikäänkuuluvaa eroahdistusta yms. Joskus nukahtaa ihan nätisti mahdollisella pienellä itkulla sänkyynsä ja välillä siellä täytyy käydä enemmän paijailemassa tai istumassa sängyn vieressä. Minä kun en henkoht pidä siitä, että lasta pitää aktiivisesti nukuttaa, päätettiin nyt kuitenkin kokeilla tassuttelua.
Tassuteltiin myös siskon kanssa ja jossain vaiheessa se tuntui toimivankin. Lopulta se kuitenkin meni siihen, että heti jos koetit poistua huoneesta, alkoi itku. Monen monta kertaa tultiin huoneesta ulos kontaten tai hiipien ja tietysti se huomasi ja alkoi parkumaan… Silloin vaihdettiin unikoulutuksen taktiikkaa ns. pistäytymiseen, joka auttoi. En nyt kuitenkaan halua näin pienelle sitä tehdä, joten kokeillaan pienesti tassuttelua.
Tänään alkoi pieni itku heti kun koetettiin lähteä huoneesta. Hetken rauhoiteltuani rauhottui ja kun lähdin pois, ei siellä enää tarvinnut käydä. Siskon läsnäolo saattoi myös vaikuttaa, sillä välillä ollaan nukutettu heitä eri aikaan. Katsotaan mitä jatkossa tapahtuu.
