Älyä ja taitoa löytyy jo
Päivä päivältä pienen pieni vauvamme kasvaa ja alkaa muistuttaa yhä enemmän pientä lasta vauvan sijaan. Hän konttaa täyttä häkää, istuu, seisoo ja höpöttää. Liikkuminen alkaa olla jo todella taitavaa ja ääntely enemmän puheenkaltaista. Jonkin sortin älyäkin alkaa selvästi olla. Ajattelin tähän listata sanoja, asioita ja taitoja, jotka jo selvästi ymmärrät:
- Vilkuttaminen. Usein vilkuttaminen alkaa jo kun esim. Isi siirtyy eteiseen kohti takkia tai kenkiä. Käskystä et tietenkään viitsi vilkuttaa juuri koskaan. Tunnistat ja ymmärrät sanan ja tapahtuman kuitenkin selvästi ja usein jo vilkuttamisesta puhuminen saa aikaan pienen käden kuningatar-tyylisen vilkutuksen. Kättä ei siis suinkaan heiluteta, vaan pelkää rannetta, yleensä molempia.
- Taputtaminen. Sitä olet itsenäisesti tehnyt jo varmaan pari kuukautta. Tätäkään taitoa et mielelläsi käskystä esittele. Taputat usein ja yleensä tarkoituksena itsesi kehuminen tai jonkin jännän jutun tapahduttua.
- Osaat paijata kissaa suhteellisen rauhallisesti. Hännästä vetäminen on tietty myös kivaa ja sen kieltämisen opettelu on käynnissä.
- Kieltäminen. EI-sana on sinulle jo erittäin tuttu… Aluksi kieltäminen sai sinussa aikaan suuria krokotiilin kyyneliä ja valtavan kovaa loukkaantumista, nyt joko tottelet kiltisti tai hiukan ilkikurisesti hymyillen. Joitain kieltoja tottelet todella hienosti, toisia on vaikeampi muistaa totella. Onneksi kissanvessaan ja vessaharjaan koskemisen olet (toistaiseksi) aina lopettanut käskystä. Kissan ruoka- ja juomakupin rauhaan jättäminen tuntuu sen sijaan olevan paljon vaikeampaa… ”Ei suuhun”-käskyä tottelet myös yleensä melko tottelevaisesti. Lisäksi annat kiltisti kaivaa sitä kissanruokaa suustasi… Hiekkaakaan et enää niele niin paljoa…
- Sanottuja sanoja ovat vasta ”äiti” ja ”ei”. Olet myös koettanut muutaman kerran sanoa ”isi” ja ”Kissa”. Nyt katsotaan kumpi tulee ensin 😉
- Muita sanoja ,lauseita tai asiayhteyksiä jotka varmuudella ymmärrät: ”missä Isi”, ”kissa”, ”otatko vettä”, ”otatko maitoa”, ”mene Isin luo”, ”tule tänne”, ”leipä”
- Nämä sanat tai lauseet todennäköisesti ymmärrät ”keinumaan”; ”kylpyyn”, ”vaippa”, ”pallo”, ”ylös tai yläkerta” (esim. kissa meni yläkertaan saa aikaan katseen portaisiin), joidenkin lelujen nimet (esim. pörri-leluja on kaksi)
- Leikin yhteydessä jonkin asian tapahtuminen laskusta 3-2-1. Esim. ”3-2-1 lepakkovauva” tarkoittaa pää alaspäin olemista ja sen tiedät. Samoin lattialla kieriminen ”Kieritään” on tuttu.
- Uutena asiana eilen opittu ”anna jotain äidille”. Neuvolan täti tätä kokeili, josko osaisit antaa esineen pyynnöstä. Hetken mietittyäsi annoit hänelle lelun kiltisti. Tänään se onkin jo sinulle uusi kiva leikki.