Perheen kasvatus jatkuu!
Nyt kävi kyllä tuurien tuuri. Heti kun Rakas hitaasti lämpiävä aviomieheni antoi luvan kakkoselle tulla, napsahti se välittömästi 🙂 Kaksi viikkoa sitten vielä asiasta keskusteltiin ja nyt odotetaan varovaisesti uutta perheenjäsentä heinäkuulle 2015!
Testi tehtiin niinkin aikaisin kuin 3+5. (viimeksi 4+3), sillä toisin kuin viimeksi, olin nyt aika varma, että oli tärpännyt. Olin tuntenut jo melkein viikon verran paineen tuntua alavatsassa, oli huimannut (kuten viimeksi) ja tuntui vaan siltä. Dramatiikkaa tosin saatiin, kun tein (halpis)testin illalla, joka oli totaalisen puhdas negatiivinen. Sen lisäksi luulin jo että kuukautiset alkavat. Aamulla kun menkat eivät olleet vieläkään silti alkaneet, rohkaistuin tekemään kalliimman ja tarkemman testin. Parin minuutin jännittävän odotuksen jälkeen testi sanoi ”raskaana 1-2 viikkoa”, eli oikeasti 3-4 viikkoa. (Testi antaa oikeasti kuluneen ajan hedelmöityksestä, mutta neuvolat yms. laskee sen siitä 2 viikkoa taaksepäin). Positiivinen testi oli siksikin niin helpotus, että olin jo niin ärsyyntynyt tai jopa nolostunut kun olin niin varma ollut oireistani. Pelkäsin jo sen toisen testin vuoksi olevani luulosairas… Ilokseni myös hyvä ystäväni odottaa myös heinäkuun vauvaa! Viimeksi meillä oli 1 vrk eroa lasketussa ajassa, nyt 2 viikkoa. Nyt ollaan siis ihan alkumetreillä ja alkuhuumassa <3
