1 vuosi ja 11 kk- uusi etappi lähenee!

Kaksi suurta asiaa on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana: tutista ja nokkamukista on luovuttu . Päätettiin VASUn jälkeen kokeilla taas mukia ja se ihme kyllä kelpasi. Oppi parissa päivässä juomaan tosi hienosti! Kertaakaan ei ole nokkamukia kysellyt ja juo tyytyväisenä mukista.
Tutista luopuminen meni loppujen lopuksi yllättävän hyvin. EI tosin niin hyvin kuin yllä kirjoitin 😉 Ekat 4-5 yötä meni super hyvin, mutta sitten alkoi illalla nukahtamisen vaikeudet ja yöheräämiset. Halusi taas yöllä meidän väliin ja pyörikin siellä sen normi 1-2h monena yönä. Pahimmillaan illalla kesti nukahtaa yhtenä iltana 2h 45 minuuttia ja itku oli jo aika hysteeristä. Oli muutenkin illalla ja öisin normaalia itkuisempi ja huusi meistä turvaa. Päiväkodissa päiväunet sentään ovat onnistuneet, vaikka sielläkin on kestänyt vielä normaalia kauemmin. Nyt viimeinen viikko on ollut kaikkien unien kannalta normaalia. Nukahtaa illalla taas kuten ennen, itkemättä ja hyvin. Yöheräilyt ovat jääneet. Pari vaikeampaa viikkoa se vaati.
”mikä tämä on”- on nykyisin aika usein kuultu lause. Välillä selitellään ties miten vaikeita asioita, välillä riittää yksinkertainen vastaus. Tämän hetken hauskoja juttuja ja sanontoja: ”voi että” hoetaan aina vähän väliä. En tiedä keneltä on oppinut. Laulaminen on tosi pop. Saadaan kuulla harva se päivä uusia lauluja. Hänelle ilmeisesti tarttuu sanat nopeasti päähän, sillä uusia lauluja tulee tiuhaa tahtia. Siis nimenomaan sellaisia mitä on varmaan päiväkodissa laulettu. Muskarissa on edelleen hänestä superhauskaa, äidistä ei aina… Hän rakastaa rakentamista ja korjaamista. Koottiin taas yksi ilta yhdessä pari tuntia hänen uutta leikkikeittiötään. Hän rakastaa erityisesti pieniä ruuveja ja puutappeja, jotka sujahtavat niille sopiviin pieniin koloihin näppärästi. Nyt meillä ”keitetään kaffia” aika usein, sekoitetaan pastaa ja tarjoillaan lettuja 🙂
Ollaan myös koetettu kannustaa enemmän itse pukemiseen, jota tekeekin osittain hyvin mielellään. Hanskat, varsinkin ”pikkuhanskat”ovat suuressa suosiossa. Saa itse yllättävän nopeasti ja sujuvasti käteen pienet trikoiset lapaset, jossa on peukulle oma paikka. Niitä pidetään välillä sisälläkin pitkiä aikoja. Kun on tottunut siihen, että hanskoja revitään pois kädestä, on tämä tervetullutta vaihtelua. Pikkuhanskoista pitää silti pitää lähdes päivittäin keskustelua saako ne kädessä lähteä tarhaan vai ei…
Mielikuvitusleikit toimivat jo aika hyvin. Kauppaleikissä vaihdetaan näkymätöntä rahaa ja kuitteja (kuitit ovat erittäin tärkeitä!) ja jopa muistipelityyppiset leikit alkavat mennä jakeluun. Tänään P leikki mm. legoukoilla päiväunia. Laittoi niitä Isin tekemään legosänkyyn ja pisti peittoa päälle. Luki iltasaduksi mun pankkitunnuksia Oli Hakkarais-satu 🙂 Nukkumisleikit on myös in. Menee minne tahansa lattialle / sohvalle ja haluaa peiton ja tyynyn. Peittelee myös minua nukkumaan ja paijaa vielä päälle 😉 Nallen peittelmisyritykset sen sijaan päättyvät lähes aina hirveään itkuun kun ”peitto ei tottele”. Hänessä on kyllä valitettavan paljon äitinsä luonnetta kun jokin ei onnistukaan ekalla kerralla…. Kunnon uhmaa odotellessa…
Matkimista on myös todella paljon. Hän matkii isompia lapsia ja meitä. Eilen hän makasi mummin lattialla poski lattiassa, kun reisikipsissä oleva serkkumies makasi myös. Hän myös halusi paijata serkkuaan, kun tiesi että on pipi. Meidän pikku empaatikko <3
Kovasti hän kasvaa ja kehittyy. Ensi kuussa päästään pitkästä aikaa mittaamaan. Veikkaan että 90cm menee rikki. Painoa on n. 12.5kg. Minä olen muuten itse ollut 2 vuotiaana tosi pieni, 86 cm. Olin sitten kasvanut 2-3 vuoden välillä vaatimattomat 12cm.  Isänsä oli jo 93cm.

Operaatio tutti!

Syysloman kunniaksi aloitettiin tutti-vieroitus. Asiaa oli pohjustettu jo pari viikkoa asiasta puhumalla ja tutteja rikkomalla. Nyt on 4 yötä ja 4 päivää takana ja yllättävän hyvältä näyttää! Arveluni menivät muuten täysin oikein… Ekana iltana kyseli kahteen kertaan nukkumaanmenon lähestyttyä tuttia. Sitten ei ole oikeastaan enää kysynyt. Jäi sänkyynsä hiukan pöllämystynyt ilme naamalla huultaa hapuillen. Tunnin kesti nukahtaa, mutta yhtään itkua ei tullut ja nukkui aamuun heräämättä :=) Toinen yö meni samalla lailla. Kolmantena yönä kyseli koirapehmonsa perää illalla ja kerran yöllä. (Oli jäänyt autoon). Ei kuitenkaan itkenyt vaan tyytyi siihen, että sitä ei ole. Neljäntenä iltana kesti 2h nukahtaa, mutta ei itkenyt eikä herännyt.

Yöt ovat siis sujuneet kuin unelma! Päiväunet taas on olleet hankalammat. On joko nukahtanut autoon, tai vaunuihin itkun kera. Koetettiin taas äsken tunnin verran sängyssä, ei onnannut. Nyt lähtee vaunuihin itkemään 🙁 Sisällä ei vaan nukahda, vaunuissa itkee ja autoon nukahtaa heti… Odotellaan innolla päiväkotipäiviä… Veikkaan että ensi viikolla ei meillä nukuta päikkäreitä. Onneksi tarttee nukuttaa kotona vaan 2 päikkärit viikossa 😉 Tuttia ei ole kertaakaan itkenyt, pari kertaa kysynyt.

1 v 10kk VASU-kuulumisia

Taas on kuukausi vierähtänyt! Nyt se tuntuu vierähtäneen erityisen nopeasti työelämässä. Kotirintamalla kaikki edelleen hyvin. Pieni päiväkotilainen on edelleen reipas ja sosiaalinen ja menee päiväkotiin erittäin mielellään. Usein viikonloppuisinkin hän kyselee päiväkodin perään. Meillä oli juuri tänään päiväkodissa varhaiskasvatussuunnitelma, joissa todettiin seuraavaa: (kirjoitettu omin sanoin ulkomuistista).

” Lapsi on rohkea, reipas ja aktiivinen liikkuja. Omaa hyvän tasapainon, hyppii hienosti tasajalkaa ja liikkuu mielellään. Syö hyvin”. Haasteina on ainoastaan päiväunien nukkuminen tarhassa, jolle ei kotona oikein voi mitään. Sovittiin yhteisiksi kehityksen kohteiksi pottailun tehostaminen ja itsenäisen pukemisen harjoittelu. Saappaat ja housuvaipan hän saakin jo itse. Paitaa ja housuja yrittää laittaa. Tämä otettiin kehityskohteeksi, koska muuten on niin hyvin liikkuva ja puhuva. Myöskään mukista juominen ei vieläkään kiinnosta. Koetetaan panostaa myös siihen. Pottailu on saanut sillä lailla takapakkia, että kakkaa ei ole tullut viikkoihin tai ehkä 2-3kuukauteen kertaakaan pottaan. Yleensä tekee sen heti potattamisen jälkeen vaikka olisi kuinka kauan potalla istunut. Kuivaksi ei missään nimessä tarvitsekaan vielä oppia, mutta koetetaan istuttaa potalla hiukan tiheämmin.

”Lapsi puhuu hyvin ja sujuvasti ja ymmärtää hyvin kuulemansa”. Osaa jo aika vaikeitakin sanoja. Osaa pyytää anteeksi pyydettäessä ja osaa hiukan sanoittaa tunteitaan. On myös hyvin empaattinen. Lohduttaa kaveria tai itkee itse myötätunnosta. On välillä aika dramaattinen (=dramaqueen). 🙂 Tulee hyvin toimeen aikuisten ja muiden lasten kanssa. Muisti on hyvä. Osaa nimetä päiväkodin lapset ja aikuiset”.

Tuo muisti alkaa olla kyllä jo todella hyvä. Välillä hän saattaa kertoa jotain asiaa, joka on tapahtunut aikoja sitten. Myös uudet sanat jäävät mieleen helposti. Tänään on Isin synttärit ja sitä hän on muistanut tänään kertoa monesti. Hän on myös onnitellut Isäänsä monesti 😉

Ehkä suurin asia tuossa VASU-keskustelussa oli asia TUTTI. Itse sen esiin otimme. Alkaisi olla aika luopua moisesta kapistuksesta. Todettiin yhdessä, että nyt kun tarha on jo tuttua ja uusi sänkykin on jo ollut käytössä pitkään, voisi aika olla oikea. Päätettiin aloittaa se nyt parin viikon sisään tulevana syyslomana. Aloitettiin tänään jo pehmeästi, kun yksi tuteista ”meni rikki”. Sitä sitten ihmeteltiin illalla hampaita pestessä ja hän vei sen itse roskikseen kun todettiin ettei sitä voi korjata. Lähiaikoina useampikin tutti tulee kokemaan tuon kohtalon, kunnes parin viikon päästä jäävät kaikki pois, toivottavasti. Veikkaan että yöt ja illat sujuu hyvin, mutta vaikeat päiväunet vaikeutuvat entisestään…

1 vuosi ja 9kk

Kulunut kuukausi ollaan harjoiteltu päiväkoti-työ-koti-harrastus-rytmiä nyt koko perheen voimin. Toistaiseksi se on sujunut yllättävän hyvin. Päiväkodissa on sinusta kivaa ja menet sinne aina mielelläsi. Leikit siellä kuulemma kaikkien kanssa, syöt hyvin ja olet iloinen. Ainoa ongelma on ollut päiväunet. Aina et saa unta ja terrorisoit koko loppu porukkaa höpöttämällä ja huutelemalla sängyssäsi. Sinun äänesikään kun ei ole niitä hiljaisempia… Osaat kyllä sujuvasti kertoa, että päiväkodissa pitää olla ”hijjaa” kun muut nukkuu, mutta silti se ei aina suju. Ollaan siirrytty nyt 6.30 aamuherätyksiin, jotta olisit tarpeeksi väsynyt päiväuniaikaan.

Muutenkin elämä kulkee ihan uomillaan. Ope-Äidillä on töitä keskimäärin n.9-15 ja ollaan saatu hoidosta hakeminen ja sinne vieminen sujumaan ihan mukavasti. Isi yleensä vie aamuisin autolla ja reipas äiti hakee pyörällä ja pyöräkärryllä. Töissä on vaihteeksi ihan mukava olla, vaikka onhan siinäkin omat haasteensa. Nyt kun on 4 viikkoa opetusta takana, alkaa homma rullata jo hyvin. Välillä kaipailen kotiaikoja, mutta toisaalta oma aikusten aikakin päivisin on aika kivaa ja tärkeää omalle mielenterveydelle.

Nyt kun työt vievät valitettavan ison osan päivästä, enkä ole kaikkia uusia juttujasi koko ajan todistamassa, taidan vihdoin luovuttaa tämän ”kuukausiraportoinnin”. Ehkä kirjoittelen enemmän kuulumisia aina joskus jos huvittaa tai jotain merkittävää tapahtuu. Mittoja yms. kun ei muutenkaan enää oikein ole kerrottavaksi, paitsi harvoin.

Mitkä jutut ovat tällä hetkellä sinulle Pop: keittiöleikit ovat uusin villitys. Meillä tarjoillaan ”kaffia” useasti päivässä pienistä pinkeistä kupeista 😀 Haluaisit jatkuvasti tiskata, mutta tylsä äitisi kieltää sen parkettilattiaan vedoten. Vauvauinti jatkuu 1-3-vuotiaiden ryhmänä, eli ”uhmaryhmänä”. Siellä meitä ui 10 lasta ja aikuiset päälle. Kaikki ovat kivasti puolen vuoden sisällä syntyneitä, sinun ollen nuorin. Uintia on nyt ollut muutaman kerran ja se on varmasti yksi kivoimmista jutuista mitä tiedät! Varsinkin altaan reunalta veteen hyppiminen, tuolilta sukeltaminen ja kaikenlainen vedellä läträäminen on sinusta I-HA-NAA. Hyppiminen muutenkin on aika uusi leikki. Opit hyppimään tasajalkaa kesällä ja hyppelet sujuvasti niin tasamaalla, kun korkeuksissakin. Jos silmä välttää (tai laiska äiti ei jaksa kieltää), hypit sohvapöydältä sohvalle, sekä selkänojalta sohvalle… Olet ihmeellisen taitava, etkä ole kertaakaan loukannut, et juuri edes pudonnut.

Muutenkin olet kyllä varsinainen elohiiri! Muskarissa sinulla on hirmukivaa, Äidillä ei niinkään… Et malta istua paikallasi lainkaan ja koko ajan pitää maanitella sinua syliin. Juoksisit kyllä tyytyväisenä ympäri huonetta, kiipeilisit tuoleille ja leikkisit kaikilla välineillä… Voipi olla, että muskari jää vuoden vaihteen jälkeen pois. Laulamisesta tykkäät kyllä edelleen kovasti. Päiväkodissakin osallistut tanssi ja lauluhetkiin antaumuksella 🙂

Meillä on ollut ”isojen tyttöjen”- sänky käytössä nyt 2,5 viikkoa. Täysin odotusten vastaisesti, on mennyt super hyvin! Kertaakaan et ole sieltä itse tullut pois ja nukuttaminen on entistä helpompaa. Pahin äiti-vaihekin taitaa olla ohi ja yöt ovat taas palanneet normaaleiksi. Nukut n. 20-6.30 heräämättä. Nukkuisit aamuisin kyllä pidempäänkin ja joudumme sinut aina herättämään.

Sinun kanssasi on helppo olla, ennen kaikkea hyvän puhetaitosi takia. Osat myös sanoittaa joitain tunteitasi, kuten pelottaa, harmittaa, väsyttää. Toki omaa tahtoa on koko ajan enemmän, mutta vielä päästään aika hyvin kompromisseihin asioissa. Sanot ”okkej” aina kun et ole ihan varma mitä kysytään tai tiedä miten vastata.

Takatukkasi alkaa jo elää omaa MC Gyver-elämää niin pahasti, että varasin sinulle ensimmäisen kampaaja ajan. Saa nähdä mitä siellä tapahtuu tai tapahtuuko mitään. Jäämme jännityksellä odottamaan 😉

Pieni päiväkotilainen

Pienen ison tytön päiväkotiura alkoi tällä viikolla. Ollaan harjoiteltu yhdessä tämä viikko ja huomisesta alkaen Palle menee päiväkotiin ilman vanhempia. Harjoittelu on mennyt todella hyvin! Ma mentiin ekaa kertaa käymään. Vastoin kuvitelmiani P suostui jo ekana päivänä leikkimään jo hetken ilman minua. Alkuun toki hiukan jännitti, mutta uudet kaverit ja lelut veivät voiton. Toisena päivänä pidennettiin aikaa puoleen tuntiin, kolmantena tuntiin. Neljäntenä ja viidentenä päivänä hän jo jäikin ilman Äitiä hoitoon n.4h.Mikä parasta, to ja pe hän suostui nukkumaan päiväunetkin. Etukäteen hiukan jännitti, sillä kotona meillä nukutaan ulkona vaunuissa ja päiväkodissa sisällä sängyssä. Ekalla kerralla oli tullut itkua nukutustilanteessa ja kesti 45min nukahtaa, toisena päivänä nukahti viidessä minuutissa ja nukkui 2h 🙂

Päiväkodin aloitus on ollut kaikin puolin positiivinen kokemus. ”tädit” vaikuttavat päteviltä ja mukavilta ja tuntuu että siellä oikeasti välitetään lapsista. Sylitkin ovat jo tulleet tutuiksi ja halejakin on jo jaettu puolin ja toisin. Tukkaankin on ilmestynyt hienoja lettejä päivän aikana 😉 Se mikä yllätti , oli lapsien puute! Kyseisessä päiväkodissa on kaksi pienten ryhmää (13+13 lasta), joista tämä meidän ryhmä on vasta perustettu. Talo on juuri remontoitu kokonaan ja koko ryhmän tilat ja tavarat ovat uusia. Meidän pienokaisemme on toistaiseksi yhden lapsen kanssa ryhmänsä ainoa lapsi! Pari lasta on käynyt hiukan tutustumassa ja ensi viikolla joku uusi kai aloittaa, mutta uusia kavereita tippuu sinne pikku hiljaa pitkin syksyä. Parhaimmillaan siellä on nyt sitten häärinyt useampi aikuinen yhden lapsen ympärillä. Mukavaahan se on. Todellakin pehmeä aloitus! Ollaankin siksi oltu aika pitkälti naapuriryhmän mukana. Kivoja lapsia ja tätejä sielläkin. Toivottavasti oma ryhmä alkaisi pian muodostua ja rutiinit tulla paremmin tutuiksi kaikille. Moni uusi asia ja tapa on jo opittu, kuten ennen ruokailua piiriin meneminen ja kirjan kuuntelu. Sinne tuo pieni ihminen marssi jo itsenäisesti kolmantena päivänä. Kaiken kaikkiaan päivähoito on alkanut hyvin ja itkuja on ollut aika vähän. Tästä on hyvä jatkaa!

1 vuosi ja 8 kk

Taas on kuukausi vierähtänyt. Tällä kertaa sen aikana on mielestäni tapahtunut aika paljon uutta.

Olet tainnut venähtää pituutta. Ainakin osa vaatteista tuntuu pienemmältä ja kengänkoko on ainakin muuttunut 23.

  • Uusin lempipuuha on ehdottomasti piirtäminen, tai ainakin Äidin tai Isin kanssa yhdessä piirtäminen (= vanhempi piirtää). ”pietää” pyyntö kaikaa talossa nykyisin usein. Myös nuppipalapelit alkavat vihdoin sujua ja hiukan kiinnostaa.
  • Tutti tuntuu olevan aina vaan tärkeämpi kapistus. Siitä eroon pääseminen tulee olemaan NIIIN tuskaista…
  • Isoin asia on päiväkodin aloittaminen. Aloitit viikon pehmeällä laskulla juuri ennen synttäreitäsi. Hyvin on mennyt! Siitä tarkemmin myöhemmin.
  • Tällä hetkellä isoin negatiivinen asia on eroahdistuksesi. Olet jo jonkin aikaa halunnut usein Äidin tai Isin syliin, mutta nyt sitä kaipaat entistä enemmän. Tämän seurauksena öistä on tullut hankalia. Saatat herätä yöllä itkemään hätäitkua ”äiti äiti äiti äiti” ja ”Pilla kukkuu täällä”, joka omalla kielelläsi tarkoittaa että haluat väliimme nukkumaan. Jos sinun siihen antaa tulla, haet unta 1-3h ja kukaan ei nuku. Eroahdistuksen lisäksi myös kesäloma varmasti vaikuttaa öihin, sillä olet nukkunut ties missä pitkin kesää ja usein kanssamme samassa huoneessa. Toivottavasti tämä on taas näitä vaiheita, joka menee pian ohi. Tällä hetkellä ollaan päätetty suoda sinulle lupa tulla sänkyyn jos se auttaa. Uusi ”isojen tyttöjen sänky” on myös hankittuna. Siirtynet siihen lähiviikkoina.
  • Päiväkodin aloituksen takia ollaan herätetty sinua 7.00, jonka vuoksi menet nukkumaan jo 20. Toistaiseksi rytmi tuntuu kaikille sopivalta. Saa nähdä miten viikot sujuvat kun Äitisikin menee huomenna töihin…
  • Osaat sanoa ”riisikakku”, ”kissankarva”, ”pelipala”ja muutenkin puheesi on melko ymmärrettävää vieraallekin. Sanot ”ei halua”, kun et halua. Käytät enemmän ja enemmän 3-4 sanaisia lauseita. Puhut paljon…
  • Sinua tarvitsee aina vaan vähemmän ja vähemmän nostella paikkoihin. Osaat jo kiivetä autonistuimeesikin itse. Olet motorisesti aika taitava ja harvoin kaatuilet tai putoilet.
  • Uhmaa on aina vaihtelevasti ilmassa, mutta toistaiseksi ollaan päästy aika vähällä. Selvästi kyllä ymmärrät jos sinua kielletään. Se on eri asia päätätkö totella. Tänään söit taas kerran hiekkaa hiekkalaatikosta. Kielsin ja annoin viimeisen varoituksen. Sanoin että mennään sisään jos vielä syöt. Sain vastaukseksi ”ei tahdo mennä sisään”. Viesti meni perille, eikä menty sisälle.
  • Olet reipas pieni päiväkotilainen 🙂

 

1v 7kk

  • Kulunut kuukausi ei ole tuonut mukaan mitään erityisen ihmeellisiä kehitysaskelia. Kasvat ja kehityt silti jatkuvasti. Aina välillä sitä pitää pysähtyä ihmettelemään mihin se pieni vauva hävisi ja iso tyttö tuli!
  • Kulmahampaat taitavat olla nyt kaikki jotenkuten läpi. Enää siis viimeiset poskihampaat puuttuvat.
  • yöt ovat edelleen mukavia, paitsi välillä mökillä. Viime yönäkin kukuit 1.30-4.30… Edelleenkään et osaa nukkua tai nukahtaa vanhempiesi väliin sänkyyn, vaikka sinne saaressa usein haluaisitkin kun samassa huoneessa asutaan. Tulit jo kerran päivällä itse pois matkasängystä, joten kauaa ei sinua voi siinäkään turvallisesti nukuttaa. Toivottavasti tämä mökkeilykausi vielä siellä menisi ja oppisit tarhassa nukkumaan oikeassa sängyssä.
  • Puhetta tulee valtavasti ja kokoajan… Käytät jatkuvasti kahden sanan lauseita, ja sanavarastosi on laaja. Ässä tulee tosi hienosti, ärrä jotenkuten.
  • Leikkisi ovat muuttuneet ja taito kasvanut. Duploilla leikit edelleen mielelläsi ja nyt saat palikoita jo välillä toisiinsa kiinni ilman raivareita. Eräitä suosikkilelujasi ovat kuitenkin duplo eläin,- ja ihmishahmot, joilla olet oppinut jo alkeellisia mielikuvitusleikkejä. Saatat halata tai pussata niitä tai lelusi ”maistaa” ruokaasi yms. Myös keittiöleikit ovat tämän hetken uusia suosikkejasi. Teet leikkiruokaa, joita sitten kaikki yhdessä maistellaan. Nuppipalapelit eivät vieläkään kovin hyvin luonnistu, mutta jo selvästi paremmin. Olet myös alkanut leikkiä piilosta. Kissa menee aina välillä sinusta ”piiloon” (niin kuin meneekin) ja menet itse piiloon, niin, että laitat pään lattialle ja silmät kiinni… Olet kyllä kerran urheilukaupassakin mennyt oikeasti piiloon, mutta onneksi näin minne. Muuten olisi voinut tulla paniikki.
  • Edelleen heität kaikkea ja kokoajan… Ruokailuvälineet lentävät ja ruuat siinä samassa. Myös lelut ja kaikki käteen sopiva lentää tarvittaessa. Opit nyt myös valitettavasti pudottamaan tavaroita yläkerrasta alakertaan.
  • Olet muutenkin viime aikoina kunnostautunut pahanteossa: saatat kaataa kissojen vesikupin, käydä kissanhiekkalaatikkoon tutustumassa, vetää kissaa hännästä, korvasta, tökötä silmään tai vetää viherkasveja. Selkeää rajojen hakemista mutta ah, niin ärsyttävää! Välillä ollaan helisemässä kun ei tiedetä miten sinua estäisi.
  • Uusi yllättävä käänne on ötökkäpelko. Se ilmeni ensimmäisen kerran jo pari kuukautta sitten mökillä, kun pelkäsit muurahaisia. Nyt se tuntuu vahvistuvan ja saatat itkeä kovaa ja useasti jos näet esim. kärpäsen. Se asettaa pieniä haasteita kesälle…
  • Edelleen olet äitivaiheessa. Varsinkin kotona haluat kymmeniä kertoja päivässä äidin syliin hokemalla ”äiti pylis, äiti pylis”. Söpöähän se on, mutta välillä rasittavaa.
  • Päiväkodin aloitus lähenee. Aloitat päiväkodin päivän vajaa 1v 8kk iässä. Reppu ja tossut on jo hankittu valmiiksi ja vaatteiden nimikointi odottaa. Jaiks! Hurja muutos tulossa niin äidille kuin tyttärellekin.
  • Kaikki koneet ja ajoneuvot on edelleen suuria suosikkeja! Innostuit moottoriveneilystäkin, vaikka ihan aluksi sitä hiukan jännitit. Nyt lähdet tyytyväisenä Isin kanssa kahdestaan veneilemään ja istut omalla paikallasi isona tyttönä. Haluat ”ajaa” kaikkea ja kaikki laitteiden käyttö on muutenkin mielestäsi ajamista.
  • Olet hassu pieni nainen 😉

1,5 vuotias pieni kullannuppu!

  • Strategiset mittasi ovat 84,3cm ja 11kg. Kasvat hyvin omalla käyrälläsi. Kenkä 22.
  • Uhmaa lukuun ottamatta elämä kanssasi on ihanaa! Olet puuhaakas, äänekäs, iloinen ja pirteä pieni tyttö, joka mennä touhottaa ja höpöttää koko ajan. Olet kuitenkin järkevällä tavalla varovainen, etkä tee mitä tahansa pöhköä. Kilttikin olet ja useimmiten tottelet vanhempiasi.
  • Kärsivällisyytesi ei ole kovin hyvä, etkä tietenkään osaa vielä odottaa vuoroasi puistossa yms. Myös kaikki mahdolliset lelut ovat mielestäsi aina sinun ja itket lohduttomasti kun joku muu niillä koettaa leikkiä. Hoet omaa nimeäsi omalla tavalla lausuttuna ja tarkoitat sillä, että jokin asia on sinun.
  • Uskallat vihdoin tulla itse raput alas. Vaikka olet sen jo pidempään osannut, et ole halunnut / uskaltanut niitä oikein tulla. Ainoastaan muualla kun kotona se on sujunut. Nyt menet ylös ja alas turvallisesti ja hienosti.
  • Kiipeät itse syöttötuoliin istumaan ja pois Sekin vähentää nostamistasi, josta äidin selkä kiittää. Myös rattaisiin pääset itse.
  • Pottailu sujuu vaihtelevasti. Kiva siinä on istua, mutta tuloksia ei usein näy.
  • Tutti is back. Kolme viikkoa koetettiin ilman sitä, kunnes äidillä meni hermo / tuli sääli. Vaikka onkin tyhmää antaa periksi, tuntui se siltä, ettet ollut luopumiseen vielä itse valmis. Ehkä se sujuu paremmin lähempänä kahta vuotta.
  • Yöt ovat edelleen ihania ja nukut kiltisti yöt läpi (yleensä). Päiväunille nukahtaminen kestää välillä aika kauan ja usein vaunuista kuuluukin iloista höpötystä ja laulua kuorsauksen sijaan. Nukut vaihtelevasti 1-2,5h unia. Nukahdat usein vasta 13-14 jos olet herännyt n.8. Iltaisin menet edelleen kiltisti nukkumaan.
  • Sanoja on n. 100, joissa jo hankalampia käsitteitä kuten siellä, täällä, tuolla. Puhut jo useimmiten kahden sanan lauseita.
  • Olit viime kuussa 2,5vrk erossa vanhemmistasi. Hyvin sujui J Olet erittäin sopeutuvainen tapaus ja sinusta on vaan mukavaa mennä hoitoon.
  • Edelleen autot, mopot, traktorit yms. ja koirat ovat suosikkijuttujasi. Samoin pallot, joihin olet välillä ihmeen kiintynyt. Erilaiset vesileikit ovat sinusta ihania. Ainoa ongelma vaan on, että haluat leikkiä niitä kokoajan ja sisällä. Tänäkin aamuna kaadoit iloisesti äitisi vesilasin lattialle ja ilmoitit ”vettä!”. Mökilläkin uskaltauduit meriveteen istuskelemaan.
  • Olet sosiaalinen yksilö, jolla on hyvät motoriset taidot ja ikäisekseen suhteellisen hyvä puhekyky. Olet päivä päivältä viihdyttävämpi!

1 vuosi ja 5 kk

  • Hampaita on nyt 12, eli kaikki neljä poskihammasta tulivat lähes kerralla. Siitä ne viime kuun kitinät taisivat johtuakin, sillä nyt on ollut rauhallisempaa. Vielä puuttuvat kaikki kulmahampaat.
  • Tukkakin on kasvanut ja menisi jo kohta poninhännälle jos haluaisi
  • Uusien sanojen määrä on räjähtänyt lähiviikkoina. Välillä tulee uusi sana per päivä vauhtia. Arvelisin sanoja olevan nyt n. 80. Uusia hyviä ja tärkeitä sanoja ovat esim. ”lisää” ja ”pois”, jotka helpottavat arkea huomattavasti. Viimeisten viikkojen uudet sanat: halaa, pois, pipi, heppa, pallo, vaippa, avaa, kiinni, nappia =tahtoo painaa nappia, vettä, puu, apina, meni, tyttö, puuro, hyvää, orava, perhonen, täällä, kaatuu, possu, kukkia (ensimmäinen monikko!), pimppi , peppu, talo, pullaa!, ”kakkia” = lisää nakkia…
  • Ensimmäiset kahden sanan yhdistelmätkin on kuultu: ”isi halaa”, ”kenkä pois” (=kenkä oli otettu itse pois)
  • Havereita on lähiaikoina ollut enemmän kuin koskaan. On tultu pari porrasta alas kierien ja lyöty hampaat liukumäkeen 🙁 Nyt molemmista yläetuhampaista puuttuu pala.
  • Lempipuuhiasi on edelleen keinuminen ja hiekkalaatikolla leikkiminen. Hoet ”kakku” kun haluat hiekkalaatikolle. Nyt kun ilmat lämpenivät, haluaisit kokoajan takapihan keinuun keinumaan. Toivottavasti kesä tulisi kunnolla pian, jotta voidaan piipahtaa pihalla nopeasti ilman pukemisrumbaa koska vaan.  Viihdyt muutenkin ulkona keppejä ja kiviä tutkien vaikka kuinka kauan.
  • Muita kiinnostuksesi kohteita ovat autot ja linnut. Myös lentokoneet ja junat ovat kuumaa kamaa. Lintuihin reagoit kuitenkin erittäin voimakkaasti ja kuulet jokaisen pienenkin linnun piipityksen. Kestosuosikki koira on edelleen kuvioissa.
  • Ruoka maistuu edelleen hyvin, juomat sen sijaan aina vaan huonosti. Uudet lempiruuat ovat nakki ja pulla, joita pyytäisit aina vaan lisää…
  • Operaatio –”tutti-pois” on alkanut. Aloitettiin jättämällä pois päiväunitutti, vahingossa. Eka päivä meni kaverin ansiosta ilman itkuja, toisena työnneltiin 30 min itkevää taaperoa. Vasta kolmantena päivänä uskalsi kokeilla ”tuti”a kysymällä. Nyt menossa 11. päivä ja tuttia ei ole annettu, paitsi mummi kerran….  Hiukan nukuttaminen on hanakaloitunut,kun pitää kärrytellä yms., mutta pääsääntöisesti mennyt tosi hyvin. Kahtena päivänä 1,5h ajomatka Turkuun ja takaisin oli aika itkun täyteinen. Aiotaan kuitenkin pysyä ruodussa ja jatketaan samalla linjalla. Lähiviikkoina (tai viim. kesällä) lähtee yötutti (APUA!”).
  • Sairastit elämäsi kolmannen vatsataudin ja sairastutit siihen koko perheesi ja Ruotsin vierailun isäntäperheesi… Muuten ollaan oltu terveinä. Vesirokkorokote otettiin hätäisesti papan vyöruusun vuoksi.
  • Yöt ovat olleet parhaita ikinä! Vatsatauti-episodia lukuun ottamatta olet herännyt vain parina yönä viimeisen kuukauden aikana. Nukut n.21-08 tai pidempään. Siksi tuttia ei vielä oikein huvita pois ottaakaan… Ollaan totuttu liian hyvään.
  • Olet alkanut olemaan mustasukkainen. Tänään oli Nina-serkun vauva kylässä ja itku oli lohdutonta kun Isäsi ”kehtasi” ottaa sen vauvan syliin. Positiivista vauvan vierailussa oli vauvan tutti. Kovasti sitä ihmettelit ja mieli olisi tehnyt kovasti laittaa sen suuhun, mutta annoit sen kiltisti aina vauvalle.
  • Olet energinen pieni pakkaus, joka kasvaa päivä päivältä silmissä!

1 vuosi ja 4kk

  • Taas tuli uusi ikä mittariin. Viimeisen kuukauden aikana kehityksesi on ollut tasaista, mutta selkeää. Olet päivä päivältä vaan enemmän iso tyttö, etkä pieni taapero. Sanoja tulee lisää jatkuvasti ja liikkuminen on todella varmaa. Puheen ymmärrys alkaa myös olla tosi mahtavaa!  Lähiviikkojen uusia sanoja ovat ainakin ”kuukku ”=kurkku, Isi, lisää, nenä, hiiri, kakku =riisikakku. Osaat myös monen serkkusi tai kaverisi nimen ja toistelet niitä usein. Käytetyin sana on tutti, jota hoet jatkuvasti… Ollaankin sen käytöstä nyt vähän joustettu kun teet samalla poskihampaita ja olet flunssassa.
  • Hampaiden määrä on laskentatavasta riippuen 8-10. Ensimmäiset poskihampaat tulivat vihdoinkin ulkopinnaltaan läpi. Alakerran vastinkappaleiden ikenet pullottavat, joten eiköhän poskihampaat ole kaikki tulleet parin kuukauden sisällä.
  • En tiedä johtuuko hampaiden tulosta vai jostain esiuhmasta tms, mutta meillä asuu aina välillä pieni känkkäränkkä. Riitaa tulee vaunuihin menemisestä, kieltämisestä ja yksi päivä esim. kissan sohvan alle menemisestä. Karjuit naama punaisena kahdesti saman päivän aikana kun kissa pakeni sinua sohvan alle…
  • 80cm vaatteet alkavat jo käydä pieneksi ja olet siirtynyt entistä enemmän 86cm. Tosin vieläkin on joitain harvoja 74cm käytössä… Kengän koko on 21.
  • Ulkoleikit ovat tämän hetken hitti, varsinkin hiekkalaatikko ja lapion kanssa leikkiminen. Duplot ja varsinkin Duplojen eläin- ja ihmishahmot ovat suosikkeja, junaradan palasia vaan heittelet tai syöt… Heittäminen on muutenkin tällä hetkellä uusi juttu. Pallon heittäminen ei vieläkään erityisesti kiinnosta, mutta Duplot yms. saa kyytiä. Varsinkin jos suutut…
  • Kiipeät jo ketterästi ruokapöydän tuoleille, sohvapöydälle, eteisen penkille ja mm. saunan lauteille. Osaat ja suostut myös vihdoinkin tulemaan rappusiakin alas itse. Silti edelleen turvaudut useimmiten äidin kyytiin kotona portaissa. Viime päivien uusin juttu on hyppimisen yrittäminen! Se on tosi hauskan näköistä kun koetat pomppia ilmaan! Enemmän ja vähemmän yritykset päätyvät pepullesi. Osaat myös pyöriä itsesi ympäri hienosti.
  • Koetat kovasti auttaa kotiaskareissa, kuten rätillä pyyhkimisessä ja varsinkin kissojen ruokkimisessa. Ilmoitat välillä itse, että nyt olisi kissojen ruoka-aika ja osoittelet kiivaasti sitä kaappia jossa ruoka on. Sitten valitset mieleisesi pussin ja kiikutat sen kissojen kupin ääreen 🙂
  • Pottailu sujuu ihan mukavasti. Paremmin kun otettiin käyttöön pöntönaukonsupistaja. Osaat myös tunnistaa jos pissaat tai kakkaat. Hoet ”kakkaa” aina silloin tällöin ja myös jos pissa tai kakka tulee pönttöön. Nyt kun vielä oppisit ilmoittamaan hädästä ajoissa, voitaisiin oikeasti alkaa kokeilla pikku hiljaa enemmän pottailua ja vähemmän vaippoja.
  • Sinusta on pikku hiljaa kasvamassa suloinen pieni tyttö!

1 vuosi 3kk mittarissa

  • Painat tällä hetkellä n.10kg. Pituutta n.80  cm. Käytät 80 (-86cm) vaatteita.
  • Ensimmäiset poskihampaasi tekevät tuloaan ja sen huomaa. Hitaasti tosin. Tällä hetkellä meillä asuu välillä pieni itkuinen känkkäränkkä L
  • Ruoka maistuu edelleen aika hyvin. Aamupala tökkii aina välillä ja samoin iltapuuro, mutta muuten syöt hienosti osin itse ja osin avustettuna. Raejuusto on suosikkiasi, punajuuresta et tykännyt.
  • Sinulla on  ollut nyt lähiaikoina oikeastaan ensimmäistä kertaa havaittavissa hiukan äiti-vaihetta. Isi ei aina saa syöttää vaan huidot vimmatusti lusikalla kohti äitiä. Sylilapsi et ole edelleenkään, mutta välillä haluat äidin syliä tankkaamaan.
  • Olet ollut nyt myös Mammalla ja Papalla enemmän hoidossa ja loistavasti on sielläkin sujunut! Ensimmäinen yökyläsi siellä puolella Suomea odottaa jo lähitulevaisuudessa
  • Yöt ovat taas kerran huonontuneet. Nukut 2/3 öistäsi läpi heräämättä, mutta 1/3 öistä itket ja välillä taas kukut hereillä keskellä yötä 1-3h. Paha taas sanoa johtuuko nuhasta, hampaista vai kuun asennosta, mutta pikku hiljaa olisi kiva jos nuo kukkumisen loppuisivat, kiitos. Onneksi kuitenkin enemmistö öistä on huippuja.
  • Ei sinulle vieläkään hiuksia kiinni saa, mutta ensimmäiset pikku otsahiukset lyhenivät mamman toimesta. Olivat jo matkalla silmiin. Tänään kyllä laitettiin sinulle ja äidille pari pinniä päähän. Hömöiltähän ne näyttivät, mutta tykkäsit niistä.
  • Hiekkalaatikkoleikit ovat tämän hetken suosikkeja. Niitä päästäänkin nyt leikkimään kun vielä muutama päivä on aikaista kevättä ennen kuin lunta tulee kai taas. Puistoilukausi on muutenkin avattu tosissaan.
  • Viimeisen viikon aikana on uusi sanoja tullut paljon. Toistat lisäksi sujuvasti sanoja, mm. äitisi nimen. Tässä pieni lista tämän hetken sanavarastostasi: äiti, kiikki (=kiitti), amppu (=lamppu), kiikkaa (=keinua), ihhahhaa (=hevonen, keinua), ei, kakka tai kaakka (=ankka, kakka?, kissa…), kukka (= kukka sekä sukka), kukko (= myös sukka?), leipä, koira, hauva, kissa (tai jotain sinnepäin) kukkuu, (=nukkuu ja kukkuu), vauva, auto, tutti, joo, muki, hei hei, kirja, potta (=pappa), mamma, pappa, mummi, kugi (=ugi),eläimiä: bää, miau, huhuu, kaakkaak (=ankka), aiai (=kissa, kissan paijausta).  Yrität sanoa vaippa, potta, isi. Et edelleen käytä S tai R kirjainta  ja kaikki K kirjaimella alkavat sanat ovat bravuurejasi. Käyttämiäsi sanoja on nyt siis n.30-40kpl. Tämän hetken suosikit ovat ”Miaa”, eli kissa, jota hoet heti jo ensimmäisenä herätessäsi. ”hauvoja” on mielestäsi kaikkialla ja onhan niitä 😉  Myös ”leipä” ja  ”kakka” ovat kovassa huudossa.
  • Kiljut aina välillä ihanan kimeästi… Yleensä nähdessäsi Rudy-koiran tai mummin. Muuten et juuri kilju, mutta varsinkin nämä kaksi saavat sinuun kimeään kiljuntaan. Syys ihhe on e, että nämä kaksi reagoivat kiljuntaasi… Kiljut myös kissat nähdessäsi ja he eivät ole siitä otettuja…Koirista olet erityisen innoissasi, mutta eräänä päivänä hieman Rudya jostain syystä hetken pelkäsit.
  • Pakko se on taas kerran viimeisenä todeta, että olet pirteä, mainio pakkaus 🙂

14 kk kuulumiset

Tässä myöhästyneet 14kk kuulumiset.

  • Tarkkoja mittoja ei ole hetkeen mitattu, mutta painat n.10kg. Pituutta lienee n.80cm.
  • Kaikki 8 etuhammasta ovat suussa. Enää 12 tulossa…
  • Yöt ovat taas kerran vaihtelevia, mutta pääsääntöisesti hyviä. Välillä on huonompia öitä, mutta edelleen nukut 10-12h yöunia. Päiväunetkin sujuvat edelleen mukavasti. Nukut välillä päikkärit sisällä, välillä et millään halua sisälle nukahtaa. Yöunille jäät edelleen super kiltisti.
  • Liikut nykyisin kävellen. Konttaat vaan hankalien paikkojen yli. Kävelysi kehittyi kovaa vauhtia kun sen ensin opit. Kävelit enemmän kuin konttasit n. kuukauden päästä ensiaskelistasi. Kävelet aika sujuvasti jo ulkona lumessakin.
  • Olet tarkka tyttö. Vikiset jos vaatteesi ovat huonosti, esim. jos housunlahkeesi nousevat touhutessasi. Löydät myös jatkuvasti lattialta roskia, kissankarjoja yms. pientä ja tuot ne äidille tai isille. Haluat myös aina, että kädessäsi ei ole hiuksia yms. roskaa.
  • Pottailusi sujuu vaihtelevasti. Välillä istut siinä todella tyytyväisenä ja pitkään kirjasi kanssa ja välillä et millään malttaisi. Muutaman kerran olet itse halunnut mennä potalle. Liian laiskasti me silti potatetaan, että kuivaksi oppisit. Ehkä sitten joskus…
  • Pulkkailu on sinun uusi rakkautesi! Lunta saatiin tänä talvena odotella pitkään ja päästiin pulkkailemaan vasta tammikuun puolen välin tienoilla. Nytkin lunta on niin vähän, että pulkkailu on haastavaa. Nautit siitä kuitenkin kovasti, vaikka vaan tasamaalla vedettäessä. Muutenkin ulkoilu on sinusta mukavaa. Varsinkin nyt kun olet ollut flunssassa lähiviikot ja aktiviteetit on vähissä, olet iloinen päästessäsi pihalle.
  • Nyt kun kävely on jo varmaa, nautit siitäkin paljon. Shoppailu kanssasi on saanut uuden ulottuvuuden, kun kirmaat pitkin kauppoja…
  • Sinusta on hauskaa kerätä äitisi hiuspampuloita ranteeseesi rannerenkaiksi. Välillä molempia käsiäsi koristaa 5-10 ”korua”.
  • Sanoja tulee jatkuvasti lisää, varsinkin niiden ymmärrystä. Osaat enemmän ja enemmän esim. eläinten ääniä ja osoitat jatkuvasti esineitä. Tänään esim. tottelit aamulla kun pyysin menemään sohvalle, menemään potalle kirjan kanssa ja tuomaan äidille tossut. Lehden mukaan 14kk ikäinen ymmärtää keskimäärin 170 sanaa! Hui! Hyvin kyllä puhetta jo ymmärrät ja kokeilet jatkuvasti uusia sanoja. Lähipäivien uusia sanoja ovat mm. kirja (ilman ärrää), tutti, muki.
  • Koetettiin aloitella jokunen viikko sitten muki-/nokkamukitreeniä, mutta taisit hiukan pelästyä kun sait maidot monesti päällesi. Nyt sairaana ollaan taas käytetty tuttua ja turvallista tuttipulloa. Treenit jatkuvat pikku hiljaa. Lusikalla sen sijaan syöt jo hyvin. Syöt yleensä itse ruokasi, paitsi joskus haluat syöttöpalvelua.
  • Olet ollut nyt 2-3 kertaa mummilla yökylässä ja hyvin on mennyt. Ugiakaan et enää pelkää 😉
  • Olet jo varsinainen maailmamatkaaja. Olet käynyt Ruotsissa, Virossa, Italiassa, Ranskassa ja viimeisempänä Arabiemiraateissa. Kanssasi on helppo ja mukava matkustaa.
  • Jonkinlaista ”esiuhmaikää” yms. on havaittavissa tai sitten se johtuu flunssastasi. Välillä taistella ruokapöydässä siitä että syötkö, vai tarvitseeko sinun saada kaikkea mahdollista muuta tavaraa vaatimalla. Pukeminen on sinusta edelleen välillä ihan kamalaa, paitsi sukkien ja tossujen. Varpaankynsiä sen sijaan ei millään saisi leikata.
  • Pieniä kiukkuja lukuun ottamatta olet aina vaan iloinen ja kiltti tyttö, jonka kanssa on mukava puuhastella. Toivottavasti pysyt tuollaisena vielä pitkään!

13kk kuulumiset

Taaperomme ei enää ole ”juuri vuoden”, vaan jo yli 😉 Näin se vaan kasvaa! Tässä viimeisimmät kuulumiset:

  • Painoa on tullut viime kuusta 200g lisää, eli painat n. 9,6kg.
  • Hampaita on 7 ja nro 8 tulee lähiaikoina. Sitten on kaikki etuhampaat suussa. Poskihampaita saadaan (onneksi) vielä tovi odottaa.
  • Yöt ovat olleet I-HA-NI-A viimeiset viikot! Nukut edelleen n. 12h yöunia. Välillä joudutaan heräämään aamuisin kelloon jotta ehditään muskareihin ja vauvauintiin. Ollaan koetettu nyt kuitenkin hiukan järkeistää aamujasi ja nukut n.20.30-8.30. Viimeksi olet herännyt yöllä 29.12… Äiti on erittäin levännyt 🙂
  • Osaat kävellä. Tällä hetkellä konttaat ja kävelet 50/50. Ominaiseen tapaasi et ole kertaakaan kunnolla kaatunut, vain pyllähtänyt pyllyllesi.
  • Seisot ilman tukea kun vanha tekijä ja osaat nousta itse maasta seisomaan.
  • Rakastat pieniä serkkujasi ja he sinua. Koetit sanoa isoimman serkkusi nimen eilen. Et virasta oikeastaan ketään, paitsi edelleen vähän ugia… Menet mummille hoitoon ilosta hihkuen ja vilkutat tyytyväisenä äidillesi. Jouluna ihastuit setääsi niin tulen palavasti, että sinulta tuli iso itku kun setä ei ottanutkaan sinua syliin juuri silloin kun halusit.
  • Nyökyttelet usein myöntymisen merkiksi ja yleensä se jopa tarkoittaa jo oikeasti sitä. Olemme siis löytäneet jo tapoja kommunikoida kun osaat vastata haluatko maitoa vai ei.
  • Uusia lempileikkejäsi tai taitojasi ovat tällä hetkellä mm. niistäminen ja pöydän pyyhkiminen. Tiedät missä ainakin on napa, nenä ja korvat. Tiedät että heppa sanoo ”ihhahhaa” ja lammas sanoo ”bää”. (kissa sanoo ”au”…)
  • Ehdoton lempipuuhasi tällä hetkellä on kirjojen lukeminen yksin tai jonkun kanssa. Viihdyt myös potalla entistä kauemmin kirjaa lukien. Osaat näyttää kirjasta esim. ankan, pallon, nallen, pöllön jne.
  • Uusi sana on ”Kiitti!”, jota kovasti koetetaan opettaa sanomaan oikeissa kohdissa. Tapailet aina välillä sanoja aikuisten perässä. Tänään koetit sanoa ”pallo” =”pa”
  • Tällä hetkellä totuttelet pakkaseen ja lumeen, jota tuli vasta nyt. Lähiaikoina pääset ensimmäistä kertaa pulkkamäkeen, jee!

Meillä asuu kävelevä taapero!

Kuten 1v päivän tienoilla ennustin, nousihan se lapsi sitten jo pian seisomaan ja kävelemään! 12,5kk iässä oli hän eräänä iltana noussut ensimmäistä kertaa seisomaan ilman tukea iso pahvilaatikko sylissä ja kävellyt se sylissä 5 askelta. Siitä se harjoittelu sitten lähti ja Tapaninpäivänä alkoi kävellä jo 10 askelen pätkiä, jos hänet auttoi vauhtiin.

Taas kerran neiti teki kuten odotettiin, se ”vaan lähti kävelemään”. Ei ollut mitään 1-2 askeleen treenaamista vaan heti vaan liikkeelle. Pari päivää ennen tätä ”suurta kävelyä” hän oppi seisomaan ilman tukea. Tänään kun ikää on 4 pv vajaa 13kk hän seisoskelee jatkuvasti ilman tukea, nousee sujuvasti seisomaan ilman tukea ja kävelee aina välillä 5-10 askelta. Eilen hän myös keksi oivallisen tavan liikkua, pienintä serkkuaan apuna käyttäen! Hän tarrasi serkkunsa paitaan kiinni ja lähti näin kävelemän kaverin kyytiin! Hän teki sitä useamman kerran kiltin serkkunsa sen salliessa 🙂 En ehkä silti vielä sanoisi että hän vielä varsinaisesti kävelee, mutta kovasti harjoittelee. Äitinsä ja Isänsä ovat aloittaneet kävelyuransa 13 kk iässä, joten tytär seuraa samaa kehitystä sujuvasti. Juoksuaskelia odotellessa!

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi