Taas on uusi viikko lähtenyt käyntiin! Enää 5-9 viikkoa ja sitten alkaa hommat 🙂 Tässä vaan hiukan yhteenvetona lähiaikojen kuulumisia ja neuvolastatistiikkaa. Sen lisäksi että rinnat todettiin neuvolassa kelvoksi ja lapsi ehkä rimpulaksi, oli tädeillä suuri työ selvittää miten päin hän majailee. Varmaan 10 min yhteensä veivasivat ja vatkasivat mahaa ja neulovakorttiin kirjoitettiin pt (perätila) kysymysmerkillä… Piirsivät jopa pienen kuvankin vauvan mahdollisesta asennosta. Olen ollut siinä toiveikkaassa luulossa, että on raivotarjonnassa. Ilmeisesti siellä on kuitenkin vielä niin hyvät tilat hänelle, että kääntyilee vielä miten sattuu. 1,5 viikon päästä on ylimääräinen ultra, jolloin toivon, että hän olisi päättänyt asettua oikein päin. Eilen yöllä ja tänään olen kovasti koettanut tulkita liikkeitä ja miettiä miten päin siellä ollaan. Hikka tuntuu vasemmalla ylhäällä / keskellä, potkuja (?) oikeassa kyljessä ja oikealla ylhäällä. Jotain ”isoa ja kovaa” on ylävatsalla. Kovasti veikkaisin, että kyllä siellä se pää on alempana kuin peppu tai sitten on täysin poikittain… No, kohta se selviää. Viimeistään 5-9 viikon päästä…
Painolukemat taas kerran huvittavat: Painoin viikkoa aiemmin 77,7, siitä 4 päivän päästä 77,2 ja siitä 4 päivän päästä 78,7!! Ihan käsittämätöntä, että paino voi sahata muutaman päivän sisällä noin paljon. Kokonaissaldo on siis 10,7kg (nyt se 10 meni rikki), joten ei huolta. On vaan tosi hassua noi pyrähdykset. Mahan ympärys on kyllä kasvanut viikossa selvästi (2cm), joten ehkä se pieni rimpula siellä kasvaa 😉
Kaikki arvot olivat neuvolassa taas hyvät. Päätin kuitenkin vapaaehtoisesti alkaa syömään rautatabletteja, sillä niitä kotoa löytyy 50 kpl ja olisihan se varmasti hyvä että Hb on mahdollisimman hyvä synnytykseen. Aloitin kuurin sopivasti silloin kun laskettuun aikaan oli 50 päivää 😉 Nyt 5 päivää myöhemmin ei ainakaan vielä ole tullut mitään sivuoireita, kuten moni valittaa. Muutenkin kaikki hyvin hautumolla 🙂
Äitiyspakkaus tuli eilen. Olisin hiukan enemmän halunnut 2012-2013 pakkauksen, jota aletaan sopivasti jakaa ensi viikolla. Pakko oli kuitenkin tilata, koska muuten olisin jo jäänyt ilman. Huonoa tuuria vaan, että viikon päästä olisi saanut uuden pakkauksen. Ei tuo 2011 pakkaus mikään erikoinen ole, mutta toki ns. ilmainen. Pesin eilen kaikki tavarat ja harsot lähti kaikki purkautumaan. Vaikea uskoa, että viimeisten pakkaustenkin joukossa on vielä huonoja tuotteita. No, en ajatellut elämääni harsoilla pilata, on meillä niitä tarpeeksi jo kai muutenkin. Nyt on kaapit pullollaan vauvan vaatteita, vaan niiden käyttäjä puuttuu… Laitan tähän kuvat 2011 pakkauksesta.
Tulevan lapsemme koko on tällä hetkellä hyvin mielenkiintoinen. Oletuksena on vanhempiensa mittojen vuoksi, että lapsesta tuskin tulee kovin lyhyttä. Tältä tilanne näytti ainakin rv 21 kun oltiin 4D-ultrassa. Silloin reisiluun pituus huiteli yläkäyriä. Lääkäri veikkailu, että ”kyllä tästä varmaan 4-kiloinen tulee kun on näin pitkäkin”. Paino on ollut kuitenkin joka ultrassa ihan normaali, ei ainakaan yläkäyrillä. Itselläni on kokoajan ollut sellainen tunne tai kuvitelma, että painava hän ei tule olemaan, vain pitkä. Veikkaukseni tällä hetkellä on pitkä, mutta laiha vauva. Neuvolatädin veikkaukset kulkevat samaa rataa. Hän veikkaili 2 viikkoa sitten jo, että olisi korkeintaan 1,5kg painava. Nyt 2 viikkoa myöhemmin oli vielä samaa mieltä. Jonkin taulukon mukaan vauva voisi painaa näillä viikoilla 1800g tai enemmänkin. Kohdun mittakin on edelleen aika vähäinen, mutta toisaalta kulkee nätisti omalla käyrällää hiukan keskitasoa matalammalla. Huolissani en kuitenkaan ole. Eipä ne käsikopelot kaikkea kerro, kun ei ultrienkaan avulla osata ennustaa täydellisesti tulevaa syntymäpainoa. Kahden viikon päästä on kuitenkin ylimääräinen ultra, joten sitten varmaan tiedetään enemmän. On siis mahdollista, että tyttärestämme on tulossa rimpula pitkä kinttu, joten mumminsa toive ”pitkäsäärisestä ballerinasta” saattaa hyvinkin toteutua. Saas nähdä 🙂
Pitkään on ollut tarkoitus pohtia ääneen imetysjuttuja ja eilinen neuvola sai siihen sopivasti buustia… Neuvolassa juteltiin tällä kertaa mm. synnytyksestä ja imetyksestä. Tulin sitten jossain vaiheessa tilanteeseen sopivasti lohkaisseeksi, että ”kaivanko tissit heti esiin” kun puhuttiin jotain imetykseen liittyvästä. Ei tarvinnut silloin vielä kaivaa, mutta hetken päästä halusivatkin tavaran tarkistaa! Siinä sitten neuvolantäti ja kätilöharjoittelija kommentoivat meikäläisen rintavarustusta lausein ”erinomaiset ovat” ja ”kauniin väriset”… Tilanne oli lähinnä koominen, eikä moni tuttu ainakaan myönnä, että heiltä olisi tissejä tarkistettu. No, mikäs tuossa, saimpahan hyvät arviot 😉 Kai tämän tarkistuksen idea on tarkistaa onko fysiikka sopiva imetykseen. Olihan se.
Siitä siis aiheeseen. Nyt kun alkaa olla viimeisiä viikkoja aikaa laukoa uskomiani faktoja ja luuloja äitiydestä ja vauvan hoidosta, jotta joku pääsee sanomaan ”niinhän sitä luulit silloin kun ei sulla lapsia vielä ollutkaan”. Eli tässä pohdintojani imetyksestä.
Olen sitä mieltä, että jokaisella on oikeus imettää ja olla imettämättä. En silti väitä ymmärtäväni naisia, jotka periaatteen vuoksi kieltäytyvät imettämästä, mutta heille se myös sallittakoon. Itse olen korvikelapsi sillä ”minä imin, mutta en niellyt”, kuten äitini on minua valistanut… Allergioita ei ole ja muutenkin olen tainnut olla suht terve lapsi ja mielestäni olen ihan muutenkin mukiinmenevä tapaus, vaikka en rintaa ole syönytkään. En siis usko lapsen kärsivän vaikka ei rintamaitoa saisikaan. Uskon silti, että äidinmaito on pienelle lapselle parasta ja onhan se halpaa ja aina mukana. Meidän tenavaa tullaan siis mitä suurimmalla todennäköisyydellä imettämään. Tähän kuuluisi kai lisätä ”jos se onnistuu”, mutta en oikein osaa pienessä päässäni ymmärtää miksi se ei onnistuisi? On toki totta, että joillain maitoa ei vaan tule tai lapsi ei osaa imeä kunnolla. Uskon kuitenkin, että apua on saatavilla ja jos oikein kovasti haluaa imettää, onnistuu se useimmiten ( n.95% tapauksista . Itse olen ainakin päättänyt tehdä kaikkeni tiettyyn rajaan asti, jotta imetys onnistuisi. Mielestäni väkisin yrittämisessä ei silti ole mitään järkeä. Liian helpolla ei pidä luovuttaa, mutta jos imetys aiheuttaa äidissä kovaa stressiä ja suorituspaineita ja lapsi ei saa tarpeeksi maitoa, olen aivan valmis vaihtamaan rinnan pulloon. Missään nimessä en koskaan ajattelisi että joku on huono äiti, jos lopettaa imettämisen kun se vaan käy niin raskaaksi. Toiveenani olisikin, että homma toimisi mukavasti ja siinä tapauksessa aion imettää niin kauan kuin minusta ja lapsesta siltä tuntuu. Tuskin kuitenkaan yli 1v.
Sitten lempiaiheeseeni, eli pulloruokintaan. Pyhä vakaa tarkoitukseni on koettaa pumpata maitoa talteen, jotta lapsen isä saa myös osallistua ruokintapuuhiin. Koen sen meidän kaikkien kolmen parhaaksi, että on muitakin vaihtoehtoja kuin rinta. Olen myös valmis välillä kokeilemaan korvikkeen syöttämistä jos vaikka rintamaitoa ei ole saanut tarpeeksi talteen. Tiedän ja ymmärrän, että lapset ovat yksilöitä ja toiset eivät pullosta tykkää juoda. Siltikään en ole ihan valmis sulattamaan sitä, että lapsi ei millään suostu pullosta juomaan. Varmasti on hankalia tapauksia ja pitää käydä monta eri merkkiä läpi ennen kuin jokin pullo kelpaa. Kuitenkin uskoisin, että mahdollisimman varhain aloitettuna pullo kelpaa monelle lapselle ja mikäli pulloa annetaan säännöllisesti, miksi se taito mihinkään häviäisi?
Taas kerran totean, että kukin tavallaan. Jos jotkut äidit ovat sinut sen suhteen, että ensimmäiset 6kk tai enemmän ovat lapsen ainoita ruokkijoita, suotakoon se heille. Tämä täti nyt sattuu vaan vakaasti olevan sitä mieltä, että hyvinvoiva lapsi tarvitsee hyvinvoivat vanhemmat ja kuten olen jo aiemminkin asiasta höpissyt, toivon tosiaan, että meidän piltin voi jättää pullon kanssa hoitoon ja isi ja äiti pääsevät joskus illalla jonnekin tuulettumaan yms. Voin vaan arvata, kuinka raskasta on olla esim. häissä yms. kun oma lapsi on sillä aikaa hoidossa, eikä suostu pulloon koskemaan. Sen ainakin tiedän miltä se tuntuu hoitajasta, joka koettaa parhaansa toista hoitaa ja se vaan ei syö 🙁 Pidän siis kaikki peukut pystyssä, että meillä pullo kelpaisi ja isä ja tytär saavat yhteisiä ruokintahetkiä ja maitotehdas pääsee joskus käymäänkin jossain… Pidetään siis peukkuja pystyssä, että nämä ”erinomaiset ja kauniin väriset”- kapistukset toimivat aikanaan 😉
Lueskelin tuossa taas tänään vakio odotuspalstoja, jossa joku kirjoitti
” raskaudessa ei ole mitään nautittavaa!! Sen tarkoitus on saattaa nainen niin helkutilliseen olotilaan, että vastassa oleva epämääräinen vauva-arki tuntuu luksukselta! (ja tämä oli sitten sarkasmia). Minä en siis saa raskaudesta mitään iloa revittyä irti vaikka en olekaan niin kovin vaivainen”.
Toinen tyyppi jatkoi:
”Ja ne jotka väittää että raskaus on naisen elämän parasta aikaa, on elänyt aivan helevetin huonon alkuelämän.. Eli täälläkin siis kivut ja pahoinvoinnit vaan pahenee, muu stressi myös pahenee kokoajan”..
Nämä ”mukavan positiiviset” kirjoitukset saivat minussa aikaa vastareaktion ja tässä oman elämän tilitystä siitä, kuinka olen raskaana ja onnellinen!
1) Niin pitkään kuin vaan muistan, olen aina halunnut lapsia. Kaikki minut tuntevat tietävät, että tämä on tosi. Vaikka edellinen kirjoitus ei ehkä 100% positiivinen ollutkaan, olen lapsia aina halunnut. Koska halu on ollut niin kova, olen valmis myös kärsimään lapsia saadakseni. Meille tulee lapsi!
2) Olen aina halunnut olla raskaana. Sen lisäksi, että olen halunnut lapsia ja perheen ympärilleni olen jo vuosia miettinyt millaista olisi olla raskaana ja kateellisena katsonut muiden massuja. Onneksi tämä raskaus on ollut ns. unelmaraskaus ja kaikki on mennyt toistaiseksi täydellisesti. Olen vihdoinkin raskaana ja muistan iloita siitä ihmeestä joka päivä! Sitä paitsi olen saanut ostaa ihanan suloisia pieniä vauvatavaroita 😉
3) Minulla on ihana suloinen vauvamasu, josta olen hyvin ylpeä 🙂 Vaikka uudet mitat ja kilot välillä kauhistuttavatkin, olen jokaisesta sentistä ja kilosta ylpeä. Kohdussani kasvaa meidän vauva, jonka tarkoitus on mahaa ja (kai sitä peppuakin) pyöristää. Tervetuloa kilot ja muodot!
4) Minulla on edelleenkin maailman ihanin mies, joka tukee ja rakastaa ja josta tulee aivan mahtava isä, vaikka se ei sitä vielä itse oikein tiedäkään 😉 Kaiken avun olen saanut, jonka olen tarvinnut ja tiedän että saan jatkossakin. Meidän lapseltamme ei tule puuttumaan turvaa ja rakkautta ja uskon, että meillä on hyvä koti jonne syntyä.
5) Meillä on edelleen maailman paras turvaverkosto jossa toisia autetaan ja jossa välitetään. Tämänkin takia olen onnellisesti raskaana, sillä tiedän, että saan apua tarvittaessa ja lapsemme tulee saamaan ihania setiä, tätejä, enoja, isovanhempia ja serkkuja, jotka varmasti auttavat kaikissa elämän suruissa ja murheissa pientä.
6) Olo on ollut hyvä koko ajan. Vieläkään olo ei tunnu ”raskaalta”, vaikka toki pieniä vaivoja onkin. Kaikki tuntuvat olevan ohimeneviä ongelmia ja vielä pieniä sellaisia. Edelleen pystyn touhuamaan kuta kuinkin normaalisti ja mitään varsinaisia kipuja tai ikäviä vaivoja ei ole. Tästä olen erittäin kiitollinen. Pessimistinä kuvittelin saavani kaikki mahdolliset vaivat, mutta vielä ei ole näkynyt. Ymmärrän toki keskustelupalstan kirjoittajia, joita elämä ehkä muutenkin kolhii ja sitten vielä on kipuja. On se varmasti kurjaa, en epäile. Minulla on kuitenkin kaikki hyvin 🙂
7) Elämä on muutenkin hyvää. Olemme terveitä, meillä on kiva koti ja ihania läheisiä. Viihdymme hyvin kotona, jossa kaksi ihanaa karvapalloa vielä lisäävät onnellisuutta. On mielekkäitä harrastuksia ja arki sujuu. Parisuhteemme voi hyvin, kuten ennenkin. Olemme myös tietoisia, että parisuhde muuttuu ja vaatii enemmän työtä kun vauva syntyy, mutta olemme siihen valmiita.
8.) Sisälläni kasvaa ja möngertää ihana pieni ihminen johon tutustumista en enää malttaisi odottaa! Olet melko aktiivinen vauva ja iltajumppaasi on aina ilo seurata, vaikka koetatkin aina välillä porautua nahkani läpi. Liikut aina kun pyydän ja rauhoitut kun isäsi laittaa käden massulleni. Annat minun kuitenkin nukkua ja heräät kanssani samassa rytmissä. Toivottavasti hyvä yhteistyömme jatkuu myös kohdun ulkopuolella. Sinua on ollut kaikin puolin ilo ja kunnia kasvattaa ja odotan innolla tapaamistasi!
Meille tulee vauva ja olen siitä joka päivä valtavan onnellinen!!
Nyt ei ole oikein muistettu enää kuvia ottaa… Tässä eilisen tsemppaus 🙂
Olen aina ollut ja edelleen sitä mieltä, että jos lapsen saaminen ei ahdista, edes jossain määrin, on ihmisellä vääriä mielikuvia vauvoista ja lapsista. Rakas ihana pieni 6kk vanha kummipoikani osoitti taas kerran viikonloppuna miksi lapsien tekeminen on hullun hommaa. Olin nuorta herraa vahtimassa ja 4h hoitourakasta kului ehkä yhteensä lähemmäs tunti itkevän lapsen rahoittamiseen 🙁 (sorry sisko!). Parhaani yritin, mutta ensi huudettiin väsymystä ja sitten parin tunnin unien jälkeen nälkää. On se vaan kummaa miten kauan sen maidon lämmittämiseen tuntuu kuluvan aikaa kun toinen huutaa kurkku suorana sitä 🙁 Tunti on kuitenkin pieni aika ihmiselämässä, mutta kyllä se sillä hetkellä pitkältä tuntuu.. No, loppu hyvin kaikki hyvin ja kummallekaan ei tainnut jäädä erityisen pahoja traumoja… Ehkä…
Kyllä siinä tuli pariin kertaan mietittyä, että onkohan meidän vauvan kanssa samanlaista ja osataankohan me sen kanssa paremmin. Toivottavasti! En voi sanoa muuta, kun että nostan niin korkealle kun pystyn hattua koliikki.- yms. vauvojen vanhemmille. Toisen lohduttoman itkun kuunteleminen on niin vaikeaa kun sitä ei saa lopettamaan. Ajatus siitä, että se kestäisi tuntikausia on järkyttävä. Voi älä ole koliikkilapsi, ethän?!
Pienen vauvan itku on musertavaa, mutta on kyllä välillä tuon erään 3v. uhmailijan kanssa myös hankalia hetkiä. Täytyy vaan uskoa muiden sanomisiin, että oman lapsen kanssa jaksaa paremmin. Onneksi kaikki kolme sisarusten lasta ovat oikeasti AIVAN IHANIA, ja niin rakkaita, että uskon että se oma on sitten vielä ihanampi ja rakkaampi. Samainen puolivuotias ja sen hurmaava sisko olivat eilen illalla taas NIIN liikuttavan söpöjä, että harkitsin vakavasti niiden salakuljettamista meille kotiin 😉 Myöskin 3v uhmailija sai tädissä aikaan ylpeyden ja liikutuksen tunteita, kun tarhatädit kertoivat, että poika oli koko päivän puhunut tädin luokse menemisestä ja tädin tulevasta vauvasta innostuneena <3 Kai se vaan on niin, että niitä hyviä hetkiä on (toivottavasti) kuitenkin enemmän kuin huonoja, joten kai me jotenkin selvitään, selvitäänhän?
Soitin eilen naistenklinikalle, kun ei sieltä ole kukaan ottanut minuun kahteen viikkoon yhteyttä, vaikka lääkärin piti kuulemma soittaa. No, sieltä sitten selvisi, että erikoislääkärin mukaan vuotoriski ei ole niin merkittävä, etteikö synnytystä voida tehdä Jorvissa. Tuli käsky soittaa Jorviin. Onneksi soitin. Kävi nimittäin ilmi, että mut oli unohdettu. Hoito oli siirretty takaisin Jorviin, mutta kukaan ei ollut asiaa ottanut hoitaakseen. Jorvin tiedoissa luki lisäksi, että olisi paikallaan järjestää vielä anestesiologin (en muista, vai oliko joku erikoislääkärin?) konsultaatio. Siihen se olikin siellä sitten jäänyt. Kukaan ei ollut hoitanut asiaa eteenpäin. Jos en olisi soittanut, en tiedä olisiko missään vaiheessa mistään otettu yhteyttä. Varmaan ei. Nyt sain kuitenkin mielettömän hyvää ja ystävällistä asiakaspalvelua kätilöltä, joka lupasi hoitaa asian eteenpäin. Soittikin hyvin pian takaisin ja nyt on varattuna aika labraan, lääkärille ylimääräiseen ultraan (JEE!) ja sen jälkeen varataan vielä jokin aika jollekin erikoislääkärille. Tuntuu paljon paremmalta, että nyt ainakin arvoja tarkkaillaan ja pääsen keskustelemaan / kuulemaan mitä niiden kanssa toimitaan.
Eihän nämä mun arvot missään nimessä mitkään hengenvaaralliset yms. ole ja lapsella ei pitäisi olla mitään hätää. Kiva se olisi kuitenkin paremmin asioista lääkärin kanssa jutella, että mitä jos esim. joudutaankin sektioon yms. Nyt saan myös varmasti varmistuksen siitä, että miten päin vauva on ja että sielläkin kaikki on kunnossa, mikä on aina positiivista. Olisihan se myös kiva tietää se koko… Opin myös ystävälliseltä kätilöltä, että mun lähilabrat sijaitsee Kauniaisissa ja Tapiolassa. Minä kun olen sinne Jorviin aina turhaan mennyt, jonne on pidempi matka.
Sain myös samalla varattua ajan synnytyssairaalaan tutustumiseen, vaikka se on kait edelleen hieman auki kumpaan menen synnyttämään. Jorvi kelpaa mulle mainiosti, jos siellä hoito riittää ja pitäisi kyllä riittää. Synnytysvalmennus sattuu samaan päivään, joten 9.10 olen monessa asiassa viisaampi 🙂 Synnytysasioita olen kyllä jo paljon miettinyt ja kirjoitan niistä jossain vaiheessa erikseen. Syksyn kalenterin on kyllä nyt hyvin täynnä erilaisia merkintöjä neuvoloista ja lääkäreistä kun vielä tuli näitä ylimääräisiä aikoja.
Eilen virallisena punnituspäivänä kotivaaka näytti 1,9kg enemmän kuin viikko sitten! WHAT?! Outoa siinä on se, että neuvolassa 4pv aiemmin paino oli sen saman 1,9kg vähemmän. Mulle olisi siis muka tullut 1,9kg painoa 4 päivässä?! Tänä aamuna piti tehdä uudelleentarkistus, saldona 0,5kg vähemmän painoa… Ehkä tässä on sitten jotain turvotusta kehittynyt, vaikka ei sitä huomaakaan. Kokonaisaldo jäi nyt vielä himpun verran alle 10kg, joten ei tilanne ole vielä hälyyttävä… Edellisellä viikolla tuli vaan 200g, joten ehkä tämä tästä tasoittuu, tai sitten ei… Ei kait sillä merkitystä ole paljonko tulee, kunhan joskus lähtee pois. Silti noi lukemat alkaa hirvittämään hiukan. On tässä kyllä herkuteltu koko raskauden ajan, myönnetään. Vielä jos pari kuukautta jaksaisi hiukan katsoa mitä sinne suuhunsa lappaa… Vatsa on kyllä selvästi kasvanut viikossa ja mittanauhan mukaan on tullut 2cm lisää ympärysmittaa. Kaippa se selittänee ainakin ison osan painosta. Lähiaikoina taitaa tulla uusia merkkipaaluja useampiakin, kun tulee täyteen 10kg, huomenna on tasan 2kk jäljellä, ja jos massakausi jatkuu kiivaana, siirryn seuraaviin kymmenlukuihin painossa… HUI!
P.S Hikka on tullut jäädäkseen, vauvalla siis. Nyt on viimeisen kolmen päivän aikana hikkailtu.
Eilen oli neuvola pitkästä aikaa. Tästä lähin ovatkin aina 2 viikon välein, kunnes 36-37 viikon jälkeen pääsenkin tapaamaan tätiä viikottain. Kaikki hyvin edelleenkin. Kohdun mitta menee edelleen omaa tasaista käyräänsä keskikäyrän ja alakäyrän välissä (26cm) ja painoa tullut se n. 8kg lisää. Lapsen kooksi arvioi todella karkeasti 1,5kg. Oikein päin se vekara siellä kuitenkin ainakin vielä oli, kuten arvelinkin. (hyvä tyttö!) Seuraavan 4-5 viikon aikana saisi hakea itselleen sen hyvä ja oikean paikan ja jäädä sinne, kiitos!
Olo on edelleen hyvä. Jonkin verran ovat uniongelmat astuneet kuvioon. Osa syynä varmasti epätasainen rytmi, kuin joinain aamuina on aamulla syystä tai toisesta herätys ja välillä saa nukkua niin kauan kuin nukuttaa. Tämä aiheuttaa sen, että ei tule mentyä kovin aikaisin sänkyyn ja uni ei tule muutenkaan. Esim. viime yönä sammutin valot jo ennen 12, nukahdin joskus 1 maissa heräten 02.00, 03.00 ja 04.00 🙁 Kello sitten mukavasti herätti lopullisesti klo 7.00.Herään ainakin välillä siihen, että kissat on jaloissa niin, että asennon vaihtaminen on vaikeaa. Toki suurin osa ihmisistä (paitsi minä ja äiti) potkisi pörröt pois sängystä, mutta kun en raaski ja halua… Vessassa saa rampata niin usein kuin vaan jaksaa, eli esim. 02.00, 03.00 ja 04.00… Lapsi on antanut mun kyllä nukkua rauhassa, ei potki öisin tai en huomaa. Taitavat hormonit vaan valmistaa tämän äidin unen herkkyyttä tulevaisuutta varten. Ei olisi kyllä tarvinnut, sillä olen aina ollut herkkä heräämään pieniin asioihin, kuten kissojen asentoon tms. Onneksi muuten ei edelleenkään väsytä. Luulin ettei siltä raskausoireelta voi välttyä, mutta näin taisi käydä. Varmaan kyllä nyt rupeaa väsyttämään jos unet jää huonoiksi…
Toinen oire / vaiva on supistelu. Nyt on ehkä 2-3 viikkoa supistellut enemmän. Eivät ole kipeitä, joten ei hätää, mutta usein niitä tulee. Varmaan 10-20 / pv ainakin. Tyypillisesti kävellessä tai pissan jälkeen. Sen vuoksi on tahtia joutunut ihan pikkiriikkisen hidastamaan, tylsää. Kohta lähden taas balettiin. Viime viikollahan tuli joitain supistuksia, katsotaan miten nyt. Maanantaina aloitin omaksi yllätyksekseni mammajoogan, joka oli jopa ihan mukavaa! Ei hirveästi ”ynisty”, vaan liikuttiin yllättävän paljon. Ajattelin josko siitä tulisi korvaava tuote balettitunneilla jos ne ei enää ala sujumaan. Kävely kun ei oikein aina suju supistusten ja iskiaksen vuoksi.
Sitten vihdoin otsikkoon, eli hikkaan. Luulen, että neidillä on tänään ensimmäinen hikka. Tuntui 1-2 minuutin ajat tökkäisyjä niin tasaiseen rytmiin, että veikkaan olleen hikkaa. Söpöä J Kaveri on muutenkin nyt aika liikkuva ja koko maha muljuu kun vaihtaa kylkeä. Pyörii vielä aika paljon, joten noita hiukan ikävän tuntuisia muljahduksia tulee useita päivittäin. Saa nähdä minkälainen mötkäle sieltä parin kuukauden päästä ulostautuu! Sitä odotellessa.
Tuntuu uskomattomalta, että vihdoin on 30 viikkoa täynnä. Viimeiset kymmenen viikkoa! (toivottavasti). Viimeiset vapaat viikon lapsettomana perheenä alkavat! KÄÄK! Toisaalta ahdistaa jossain määrin ja toisaalta en vaan millään malttaisi odottaa… Kauhea hinku ostella vauvan tarvikkeita ja päästä kokeilemaan niitä! Onneksi olen niin laiska että en saa itseäni raahattua kauppoihin liian usein. Valitettavasti huuto.netit ja muut nettikaupat on keksitty… Kovasti olen opiskellut mm. kestovaipoista, tutkinut mikä olisi meille paras turvakaukalo ja päättänyt minä pinnasängyn haluan. Ymmärrän toki, että voi olla, että valitsen aivan tyhmät tuotteet ja kestovaipat lentää kaaressa roskiin tms. Aina voi kuitenkin haaveilla ja kuvitella.
Nyt kun on enää pari kuukautta aikaa olla lapseton ( ja huoleton?) voisi olla aika sanoa ääneen kaikki ne viisaat ja muka tärkeät asiat, joita haluaisin lapsen kanssa toteuttaa. Pääseepäs joku sitten sanomaan (ellen minä itse) että ”sitä ja tätä sitä silloin vielä toivoi ja kuvitteli kun ei itsellään ollut lapsia, mutta totuus olikin jotain muuta”. Tai sitten todistan kaikki vääräksi 😉
(Hartaat) toiveeni ja tavoitteeni vauva-aikaan:
1. Terve lapsi, ei koliikkia kiitos. Tähän ei lisättävää…
2. Lapsi on hyvä nukkuja. Terveen lapsen jälkeen tämä olisi ylin toiveeni. Ei kiitos serkkunsa tapaista 45 min päiväunien ja parin putkeen nukutun tunnin yönukkujaa, vaan tilaisin yhden kunnon päiväunia vetelevän ja yönsä mahdollisimman hyvin nukkuvan vauva, kiitos! Ottakoon mallia isommista serkuistaan!
3. Hyvä syöjä, niin rinnasta kun pullostakin. Tämä äiti on itsekäs ja menevä. Aion pyhästi luvata, että parhaamme teemme, jotta pienokainen oppisi juomaan pumpattua maitoa tai korviketta mahdollisimman aikaisin ja taito säilyisi niin kauan kun sille on tarvetta. Tahdon pystyä jättämään lapsen hoitoon tarvittaessa ilman että tarvitsee stressata kokoajan ”syököhän se”. Pidän myös äärimmäisen tärkeänä isän osallistumista kaikkiin hoitotoimenpiteisiin oman itseni, isän ja lapsen hyvinvoinnin takia. Ideana olisi, että isä syöttäisi mahdollisimman usein lasta pullosta. Ehkä jopa päivittäin, riippuu maidon määrästä ja viitseliäisyydestä. Tätä taitoa vaaditaan myös kohtaan 4.
4. Lapsen ulkoistaminen. Meidän lasta tulee hoitamaan kaksi vanhempaa,piste. En hetkeäkään kuvittele joutuvani jäämään puuhaan täysin yksin, sillä mulla on maailman ihanin mies <3 Toki päivät on meikäläisen vastuulla (paitsi isäkuukausi, joka pidetään kyllä), mutta illat ja muut ajat meitä tulee olemaan kaksi hoitajaa. Lisäksi, meillä on myös varmasti muutenkin maailman paras turvaverkosto. Luotan vakaasti molempien isovanhempien apuun, sekä siskon ja veljen apuun. Meidän suvussa on lastenhoitopalvelut pelannut hyvin tähänkin asti, joten eiköhän apua ole myös meille saatavilla. Haluan päästä tallille ja joskus viettämään aikaa puolison kanssa myös kahdestaan. Jotta ulkoistaminen onnistuisi hyvin, ovat kohdat 2 ja 3 oleelliset. Hyvä äiti on levännyt ja henkisesti terve äiti!!
5. Kestovaippailu toimisi. Tämä olisi minulle itselleni arvojeni kannalta hyvin tärkeä asia. Lapsi voi varmasti yhtä hyvin vaipoissa kuin vaipoissa, mutta en anna itselleni anteeksi jos en edes todella kovasti yritä. Laatikossa on jo nyt n. 30 (?) vaippaa, eri merkkisiä ja erilaisia, joten pakko niistä jonkun on kelvata meille käyttöön. 100% kestoilijaksi en lupaa muuttua, mutta toiveena olisi ainakin aina kotona käyttää niitä. Aluksi suostun käyttämään energiani muuhun kuin vaippoihin ja voi olla, että myös yöt menee kertiksillä jatkossa. Kokeilla kuitenkin aiotaan. Onneksi on mies, joka on samaa mieltä asiasta.
Nähtäväksi jää, tuleeko minusta kaikista näistä toiveista huolimatta hormonien sekoittama marttyyriäiti, joka ei anna lastaan hoitoon ja haluaa tehdä kaikki asiat itse ja omalla tavallaan. En sitä oikeen usko, mutta kaikki on mahdollista. Jos näin käy, muistuttakaa joku mua ylläolevista toiveistani….
Olin ma taas trombosyyttikontrollissa. Arvot olivat pysyneet samana (36). Soittanut lääkäri oli perusgynekologi, joka myönsi, ettei ole asiantuntija. Sanoi kuitenkin konsultoineensa minua hoitaneen sisätautilääkärin kanssa ja olivat tulleet siihen tulokseen, että on parempi että tulen synnyttämään naistenklinikalle. Pääsen muutenkin nyt varmaan lisätarkkailuun. Ehdotti myös lapsen lisätarkkailua, mikä on tietysti vain positiivinen ja mukava asia. Täällä pääkaupunkiseudulla kun ei liialti ultrailla yms. niin en pane yhtään pahakseni mahdollisia ylimääräisiä ultria.
Minuun otetaan kuulema lähiaikoina klinikalta yhteyttä ja pohditaan mahdollisen suonensisäisen hoidon, immunoglobuliinihoidon tarvetta. Mullahan kokeiltiin jo kortisonihoitoa, joka ei auttanut. Suonensisäinen hoito on viimeinen vaihtoehto koettaa saada arvoja ylös. Löysin netistä mielenkiintoisen artikkelin koskien trombosytopeenisia potilaita. Tässä tärkeimmät huomiot tiivistettyinä:
Siellä sanotaan että ” jos arvot ovat >50, katsotaan alatiesynnytys mahdolliseksi. Keisarinleikkauksen voi tehdä >50 tasolla, epiduraaliin vaaditaan >80.” jep jep, meikällä taso tällä hetkellä 36…
Mielenkiintoista… Todennäkäisesti joudun siis suonensisäisten lääkkeiden kokeiluun, jotta arvot nousisivat… Ei sitä lasta voi synnyttämättäkään jättää, joten alatiesynnytyshän se on automaattisesti ellei arvoja saada ylös. Olisi kyllä hienoa jos arvot nousisivat, sillä ainahan on hätäsektion vaara. Jos arvot nousisivat tarpeeksi, aukenisi myös mahdollinen epiduraalioptio, joka tietysti houkuttelee jos synnytys on pitkä ja kivulias.
Lääkityksestä sanottiin näin: Immunoglobuliinia voidaan antaa suonen sisäisesti joko 1g/kg kahtena peräkkäisenä päivänä tai 0,4g/kg viitenä peräkkäisenä päivänä. Tällä hoidolla trombosyyttiarvot nousevat suurimmalla osalla potilaista n. 7-10 päivän kuluessa yli 100 tasolle ja arvot pysyvät siellä 2-3 viikkoa jonka jälkeen laskevat hoitoa edeltävälle tasolle. Immunoglobuliiniannos 1g/kg kahtena peräkkäisenä päivänä aiheuttaa kohtuullisen nestekuorman potilaalle, jota muutenkin nesteytetään. Potilaan kannalta voi olla parempi vaihtoehto aloittaa hoito annoksella 0,4g/kg viitenä peräkkäisenä päivänä. (viimeinen lause koski periaatteessa hiukan erityypin perityymistä, kait).
Tällä logiikalla mulle pitää varmaan antaa viimeistään rv 35-37 hoitoa, ellei aiemmin ja vielä sitten. Saa nähdä joudunko 2 vai 5 päivänä sairaalaan kerralla vai ramppaanko siellä kokoajan… No, kai se lääkäri soittaa ja kertoo lähiviikkoina. Sitä odotellessa.
Artikkeli: http://www.finnanest.fi/files/trombosytopeeninen_kauppila.pdf
Tänä viikonloppuna olen ollut hyvä ihminen monestakin syystä. Ensinnäkin: olen ollut hyvä vaimo ja emäntä, kun olen siivonnut, silittänyt ja tehnyt miehelleni ruokaa ja omenapiirakkaa omista omenista. Olen kai myös kaikkien mittapuun mukaan ollut hyvä tuleva äiti syömällä oikein ja välttämällä vaarallisia asioita ja ajattelemalla kauniita asioita tulevasta pienokaisesta <3 Olen ollut lähipäivinä myös isäni mukaan hyvä tytär kun katsastin auton.
Lisäksi, olen ollut hyvä sisko, ja täti: vahtimalla siskon lapsia puoli perjantaita kun raukka poti päänsärkyään. Lähdin reippaasti ”kauhukaksikon ” (1v 10kk ja melkein 6kk) kanssa Stockalle häälahjan ostoon siinä jopa onnistuen! Strategia oli tämä: kaikki kolme olimme juuri ennen lähtöä syöneen ja pissanneet tai saaneet uudet vaipat, joten ennuste reissun onnistumiselle oli hyvä. Kenellekään ei tullut niskapaskoja tai nälkäkiukkua ja häälahja tuli ostettua J Reipastuin tästä vielä niin, että kun kitisevämpi juniori nukahti vaunuihin, mentiin vielä melkein tunniksi puistoon keinumaan. Muutaman säälikatseen sain matkalla kun työnsin tuplavaunuja mahan kanssa… Hauskinta siinä kyllä oli se, että sentään vain yksi lapsista oli oma, mutta vastaan tuli samanlainen vankkuri, ja veikkaan että ne oli kaikki kolme omaa tuotantoa! Voi kääk! Kyllä kahdessa olisi jo mulle tarpeeksi…
Kaiken kaikkiaan olen siis ollut aika hyvä ihminen, enkö? Hyvä ystävä en ole oikein tainnut erityisesti olla, joten sen aika olkoon ensi viikolla. Jääpähän jotain parannettavaa 🙂
Kokeiltiin eilen ekaa kertaa kuulostella sydänääniä massun läpi. Sieltähän ne kuuluivat kuulemma hyvin! Aika söpöä <3 Kerrankin jotain jota tulevan isä voi tehdä vauvan kanssa, johon itse en pysty. Siellä se sydän pumppaili ja potkiskeli isäänsä naamaan… Nyt on ollut muutenkin pari päivää niin kova jumppa massussa päällä, että en tiedä mikä akrobaatti sieltä syksymmällä ponnistaa!! Varsinkin iltaisin alkaa jumppaohjelman, joka kestää ja kestää. Toivottavasti kaveri ei olisi yhtä ilta-aktiivinen syntyessään!
Näin se nyt vaan on, että 2/3 raskautta on takana ja raskauden viimeinen kolmannes alkanut! HUI! Edelleen vointi on melkoisen mainio. Toki joitain vaivoja on, mutta ei kovin pahoja. Näistä vaivoista kärsin satunnaisen epäsatunnaisesti:
- lisääntynyt pissallakäynti (kellon tarkasti 3.30-.4.00 joka yö, jonka jälkeen en aina heti saa unta).
- Suonikohjut, jotka eivät onneksi ole nyt kauheasti lisääntyneet. Joskus yöllä suonenvedot / jalkakrampit. (Ovat kyllä vähentyneet, samoin korvien lukkiutuminen).
- Ainoa vaiva, joka alkaa haitata elämää aina silloin tällöin, on iskiastyyppinen selkä- / peffa- /-jalkasärky. Tulee usein kävelyn jälkeen ja kestää 1-2 päivää kunnes taas menee ohi. Hassua on se, että voin ihan hyvin käydä baletissa, mutta jos lähdetään kävelylle, tulee vaiva aika todennäköisesti. Tallilla taas kävellessä ei ole koskaan vaivannut… Pe sain lapsenvahtina olemisesta selän taas jumiin, eilen oli hyvä ja tänään oltiin tunnin kävelyllä josta viimeinen puolituntia oli aika ikävää 🙁 No, ensi viikolla osteopaatti, joskos sitten vaiva taas helpottaisi.
Jotta osaisin taas kerran nauttia olotilastani vielä enemmän, tässä lista raskausvaivoja joita ei ole ainakaan vielä ollut ja joita en kaipaisikaan:
- närästys, ummetus, peräpukamat, mielialan vaihtelut, turvotus, verenpaineongelmat.(Näitä odotellessa?…)
Avainsanat: iskias, vaivat
Taas on uusi viikko lähtenyt käyntiin! Enää 5-9 viikkoa ja sitten alkaa hommat 🙂 Tässä vaan hiukan yhteenvetona lähiaikojen kuulumisia ja neuvolastatistiikkaa. Sen lisäksi että rinnat todettiin neuvolassa kelvoksi ja lapsi ehkä rimpulaksi, oli tädeillä suuri työ selvittää miten päin hän majailee. Varmaan 10 min yhteensä veivasivat ja vatkasivat mahaa ja neulovakorttiin kirjoitettiin pt (perätila) kysymysmerkillä… Piirsivät jopa pienen kuvankin vauvan mahdollisesta asennosta. Olen ollut siinä toiveikkaassa luulossa, että on raivotarjonnassa. Ilmeisesti siellä on kuitenkin vielä niin hyvät tilat hänelle, että kääntyilee vielä miten sattuu. 1,5 viikon päästä on ylimääräinen ultra, jolloin toivon, että hän olisi päättänyt asettua oikein päin. Eilen yöllä ja tänään olen kovasti koettanut tulkita liikkeitä ja miettiä miten päin siellä ollaan. Hikka tuntuu vasemmalla ylhäällä / keskellä, potkuja (?) oikeassa kyljessä ja oikealla ylhäällä. Jotain ”isoa ja kovaa” on ylävatsalla. Kovasti veikkaisin, että kyllä siellä se pää on alempana kuin peppu tai sitten on täysin poikittain… No, kohta se selviää. Viimeistään 5-9 viikon päästä…
