Eilen oltiin taas naistenklinikalla tsekattavana. Kaikki kunnossa, painoarvio nyt 3,2kg. Alapäässä ei ollut tapahtunut muutosta 10pv takaiseen tutkimukseen (PÖH!). Sovittiin nyt, ettei enää tarvitse tulla kontrolleihin. Riittää kun käy kerran viikossa verikokeissa ja soittavat vaan jos arvot huononevat. Nyt oli trombosyytit 29 ja Hb 132. Lääkäri teki tosin hiukan ronskimman sisätutkimuksen, joka sai aikaan aika reippaan verenvuodon. Loppui kyllä illan aikana, joten ei siinä kai sen kummempaa. Käskivät ottaa yhteyttä jos jatkuu.
Eilen meni ohi veikkaamani syntymäpäivä ja ei taida lapsi osata tähdätä tänkään päivän hienoon päivämäärään 10.11.12 😉 No, vielä olisi 12.11.12 ja 21.11.12 jäljellä 😉 Olo edelleen kaikin puolin hyvä. Viimeisen viikon on joutunut välillä kävellessä tahtia hidastamaan ja eilen tapahtui se klassinen, mummo meni minusta ohi… Tuo kävely on hassua, kun periaatteessa pystyn kävelemään ihan normaalisti ja reippaasti, mutta sitten aina välillä supistaa / vauva painaa/ vauva liikkuu ja on pakko hidastaa tahtia hetkellisesti tosi paljon. Lääkäri kyseli taas eilen että supistaako paljon ja vieläkään en oikein siihen osaa vastata. Kyllä kai, mutta kestävät vain sekunteja, eivätkä ole kipeitä paitsi joskus. Näillä näkymin ei tuo taida tuolta ulos olla tulossa ihan hetkeen…
Eilen meillä oli myös kiva treffi-ilta ravintolassa (Mange Sud) ja teatterissa katsomassa ”isyyspakkaus”-esitystä. Hauskaa oli, paitsi sisäloiseni potki aivan julmetusti pitkin esitystä ja sitä oli hiukan hankalaa paikoin seurata… Nyt on kuitenkin eilinen kiva ilta takana ja kalenterissa ei muuta merkintää kun neuvoloita ja verikokeita lähiviikoille. Saa siis meidän puolesta tulla kun huvittaa, valmiina ollaan! <3 On tää vaan hassua ja jännää aikaa kun periaatteessa milloin vain voi tulla lähtö! Jännää!!!
Kaikki jo lapsia saaneet muistavat aina meitä vielä lapsettomia valistaa että ”ei siihen voi osata varautua” ja ”et arvaakaan kuinka paljon elämä muuttuu”. Totta varmasti molemmat lauseet ärsyttävyydessään, mutta voiko siihen kuitenkin jossain määrin varautua ja muuttuuko se elämä heti? Mitkä asiat sitten oavt niitä, ”joita en osannut odottaa?”. Tässä taas kerran hiukan omaa pohdintaani:
Todettakoon heti alkuun, että ymmärrän hyvin, että niin vauvat kuin vanhemmatkin ovat yksilöitä. On toki aivan erilaista elää unettomana koliikkivauvan kanssa kuin iloisen pienen hymyilevän lapsen, joka nukkuu täysiä öitä. (meille edelleen tuo jälkimmäinen, KIITOS!). Aivan varmasti ns. helpon lapsen kanssa elämänmuutos on paljon mukavampi ja seesteisempi kuin huutavan hirviön kanssa uuden elämän aloittaminen.
Myös vanhempien ja erityisesti äitien perusluonteet ja asenteet varmasti vaikuttavat paljon siihen, miltä tämä uusi suuri elämänmuutos vaikuttaa. Toinen äiti stressaa imetystä, toinen vauvan kanssa kaupungille lähtöä, toinen tauteja ja joku kaikkia yllämainittuja. Tämän huomaa usein selvästi jo raskausaikana: toiset ovat koko raskauden ajan huolissaan vauvan voinnista, synnytyksestä ja kaikesta mahdollisesta, kun toiset ottavat asiat rennommin. Vaikka en itse ehkä mikään rauhallisuuden perikuva olekaan, en myöskään ole kovin stressaavaa tyyppiä. Toki alkuraskaudessa jännitti, mutta rakenneultran jälkeen en ole ollut missään vaiheessa oikeasti mistään huolissani. Uskon jotenkin kaiken vaan aina järjestyvän elämässä, vaikka en mihinkään kohtaloihin yms. uskokaan. Samoin uskon kyllä että selvitään vauvan kanssa, vaikka ei olisikaan juuri se mukavin vekara.
Myönnän nöyrästi jo nyt, että varmasti moni ns. tavoitteeni lapsen hoidossa ja kasvatuksessa ei varmasti mene niin kuin haluan. Uskon kuitenkin edelleen siihen, että iso osa asioista menee niin kuin on ajatellutkin jos asiaa on ajatellut järkevästi. Uskon siis, että kyllä lapsen tuloon voi aika paljon varautua, vaikka se ei sitten ihan samanlaista olisikaan. Koen itse olevani ainakin erittäin valistunut erilaisista vauvoista ja tavoista, sillä olen päässyt vuosien varrella seuraamaan monien tuttujen äitiyden ensiaskelia ja seurata lapsosten kehitystä huonoista nukkujista ja syöjistä kelpo tapauksista. Samoin kaikki pitkät keskustelut juuri vauvautuneiden ja vanhempien lasten vanhempien kanssa ovat opettaneet minua roimasti. Olen nähnyt ja kuullut hyvin erilaisten äitien metodeja ja tarinoita ja olen koettanut aina poimia niistä niin hyviä esimerkkejä kuin varoittaviakin.
Tästä kirjoituksesta piti alun perin tulla hiukan erilainen, mutta nyt kun rupesin asiaa oikein miettimään, päädyinkin listaamaan vuosien varrelta muilta äideiltä oppimiani mielestäni hyviä ja tärkeitä kikkoja, mietteitä ja tavoitteita:
- Lapset kehittyvät ja kasvavat eri tahdissa ja joskus jo opitut asiat eivät enää piltillä opittuna olekaan. Joskus asiat menevät takapakkia, vaikka kuinka parhaansa yrittäisi. Ehkä tärkeämpää olisikin koetettava nähdä vauva,- ja lapsiaika kokonaisuutena, eikä hetkittäisinä edistyksen tai takapakin askelina. Kyllä suurimmasta osasta vauvoista kasvaa toimivia lapsia ja aikuisia jossain vaiheessa, vaikka kaikki ei aina olekaan ruusuilla tanssimista.
- Päättäväisyys on kaiken a ja o niin lasten kuin eläintenkin kanssa. Jos jokin asia on EI, on se ei jatkossakin. Toki riippuu asian tärkeydestä, mutta uskon visusti johdonmukaisuuteen. Unikoulut yms. aikanaan mahdollisesti vastaan tulevat ongelmat ovat mahdollisia ratkaista, vaikka se ilmeisen vaikeaa onkin. Päättäväisyys ja johdonmukaisuus on vaan jostain löydyttävä. Varmasti helpommin sanottu kuin tehty!
- Oikeudenmukaisuus on mielestäni äärimmäisen tärkeää myös pienille lapsille. Ei ole reilua, että lapsia kohdellaan eriarvoisesti tai vanhemmat murskaavat toistensa auktoriteetin lupaamalla lapsille liikoja. Toivottavasti meillä ei leikitä ”good cop” ”bad cop”-leikkiä! Sitä en voi sietää! Toivottavasti voidaan sopia tärkeistä asioista niin, että samat säännöt on sitten kaikilla.
- Älä antaudu itse tunteiden vietäväksi jos lapsi kiukuttelee. Tämä on minulle HYYYYYVIN vaikeaa… Jostain syystä murrosikäisten kanssa se mulla toimii, mutta pienten lasten kanssa on huomattavasti vaikeampaa. Pitää vaan muistaa rakkaan äitini / veljeni lempilausahdus, ”älä ärsyynny”. Just. Koetan muistaa antaa mahdollisesti itkevän lapsen ajoissa hetkeksi sylistä pois ennen kuin itse joudun raivon tai surun valtaan.
- Edelliseen liittyen: ”kaikkia taisteluita ei aina tarvitse voittaa ja välillä on osattava valita taistelunsa”. Fiksulta siskoltani opittu viisaus, mitä ei aina ole vaikea muistaa tai noudattaa kiukuttelevan 3-vuotiaan kanssa. Koetan muistella tätä sitten kun meidän ihana pilttimme ei olekaan niin ihana…
- Kaikkea ei tarvitse osata. Ei se lapsi pilalle mene jos kaikki ei suju kuten suomenruotsalaisessa sisustussarjassa. Lapsenhoito ja -kasvatus on opettelua, kukaan ei koskaan opi niitä kaikkia asioita kuitenkaan… Vaikka valitettavasti olenkin perusluonteeltani luovuttaja, aion parhaani koettaa sinnitellä tärkeiden asioiden opettelussa ja harjoittelussa, enkä luovuta liian helpolla.
- Koetan muistaa ajatella, että olemme lapsellemme parhaat mahdolliset vanhemmat vaikka varmasti aina ei siltä tunnu. Ei me nyt niitä huonoimpia ainakaan voida olla…
- Hetkeen ei ole varmaan enää ole ”minää”, vaan ”me”. Tämä symbioosi on tärkeä ja hieno asia, mutta koetan muistaa myös minua itseäni välillä, jotta ”me” voisimme hyvin. ”Me” täytyy myös pitää isän sisällään, eikä vaan äitiä ja lasta. Isän täytyy kanssa saada osallistua pienen hoitoon ja tuntea olevansa tärkeä. Ehdottoman tärkeänä pidän myös vanhempien parisuhteen vaalimista. Ei kai tätä voi liikaa korostaa?! Terve lapsi tarvitsee terveet vanhemmat ja tästä olemmekin jo etukäteen paljon yhdessä puhuneet. Varmasti univelat yms. saavat meidänkin suhteemme hetkittäin kiristymään, mutta uskoisin se olevan jo askel oikeaan suuntaan, että ylipäätänsä tiedostamme mahdolliset tulevat ongelmat.
Mielessä pyörii myös miljoona muuta asiaa, ohjetta ja odotusta, mutta jätetään ne vielä hautumaan.
Ti oli neuvola. Kaikki oli kuten pitääkin. Otin influenssarokotteen ensimmäistä kertaa eläissäni, sillä sen pitäisi myös suojata vauvaa tämän influenssakauden. Nyt 2 päivän päästä rokotteesta, voin olla tyytyväinen, sillä en tainnut saada siitä minkäänlaista reaktiota. Hiukan kyllä pisti huolestuttamaan seuraava lause ”Edellä lueteltujen yleisten sivuvaikutusten lisäksi on rokotteen markkinoille tulon jälkeen havaittu seuraavia haittavaikutuksia: verihiutaleiden tilapäinen väheneminen”… JUST! Eilen oli taas kontrollilabra ja saas nähdä miten on käynyt arvojen. En usko että vielä ainakaan tuossa näytteessä näkyy, mutta mahdollisesti jos huonosti käy seuraavassa. Tätä(kään) sivuvaikutusta en haluaisi, kiitos!
Eilen oli muuten pitkästä aikaa ”raskaanaolevaolo”. Olin kaupungilla kampaajalla, siskolla ja mammatreffeillä ja kävelin useampaan kertaan n. 1 km matkan. Viimeisin päätepiste oli Iso Omena, jossa käytiin yhdessä ruokakaupassa. Pakko myöntää, että oli ihan pakko hidastaa tahtia aina välillä. Supisteli sen verran paljon. Edelleekään ei satu, mutta tuntuu että tahtia pitää hidastaa. Viime yönä vekara myös pyöri niin antaumuksella, että en tiedä mihin koetti pyrkiä! Koko vatsa vaan heilu kun koetti kaivautua samaan aikaan kylkiluiden ja keuhkojen alle… Kiitos! Etsiköhän se jo ulospääsyä? Täysin väärästä suunnasta kylläkin… Toissayönä hetken jo luultiin että lähtö on lähellä, mutta oli väärä hälytys joka tajuttiin kyllä nopeasti. Ei siitä sen enempää 😉
Vaikka tuleva vanhemmuus tuntuukin juuri nyt oikein mukavalta ajatukselta, tuo lapsi toki paljon muutoksia arkeen. Realistina (tai pessimistinä) aloin ajatella asoita, joita en ainakaan hetkeen voi kohta tehdä kuten normaalisti:
- Herätä silloin kun ei enää nukuta. Nukkua ylipäätänsä tarpeeksi… (hitto!)
- Lukea aamulla rauhassa hesaria, jonka jälkeen tuhlata pari tuntia tietokoneella itsekseni ilman aikatauluja
- Lähteä mihinkään hetken mielijohteesta ilman suunnittelua tai myöhemmin lapsenvahtia.
- Olla tallilla tuntikausia ja jäädä suustani kiinni liian pitkäksi aikaa.
- Ylipäätänsä harrastaa 4-6 päivänä viikossa kuten normaalisti. (2-3 kertaa viikossa aion kyllä toteuttaa parhaani mukaan jossain vaiheessa)
- Jos ollaan kahdestaan lomamatkoilla, on illanvietto myöhään yhdessä sula mahdottomuus.
- Syödä silloin kun huvittaa tai kun olen suunnitellut. (hitto, hitto!)
- Hillua yömyöhään hereillä, sillä uniaika on käytettävä hyvin hyväksi.
- Soittaa miestä hakemaan mua keskellä yötä kotiin kaverilta. (HITTO!)
- Lähteä mökille ilman valtavaa suunnittelua ja tätä menoa peräkärry… (kun nyt on jo liikaa tavaraa eikä edes lasta!)
Pitää kai sitä sitten vastapainona listata myös asioita, jotka muuttuvat positiivisella tavalla lapsen syntyessä:
- ei ole tekemisen puutetta…
- ei tarvitse olla yksin kotona
- aina on miehen kanssa juteltavaa 😉 (virn!)
- saa halailla ja pussailla niin paljon kun haluaa pientä haisevaa nyyttiä, joka ei karkaa sylistä pois ainakaan ensi kuukausina
- saa kokea itsensä tärkeäksi ja ainutlaatuiseksi
- oppii uusia asioita, taitoja ja varmasti asioita itsestään
- sosiaaliset suhteet muuttuvat (mutta kumpaan suuntaan?)
- pääsee bussilla ilmaiseksi
- voi aloittaa uusia harrastuksia, kuten esim. vauvajooga, muskari, vauvauinti
- ei tartte mennä töihin
- saa olla jollekin äiti <3
Viikot ne vain vierii, vaikka välillä ei siltä tunnu 😉 Olo on pysynyt täsmälleen samana kuin viime viikot (tai kuukaudet). Nukun edelleen hyvin, olo ei ole tukala ja hankala, eikä mitään ihmeempiä kipuja ole. Supistelua on päivittäin, mutta yleensä enemmänkin aina esim. kun nousee tuolilta ja lähtee kävelemään, eli ei esim. maatessa. Kipeitäkään eivät koskaan ole. Muutamia vihlaisuja on kyllä alamasussa ollut, että ehkä siellä joskus jotain alkaa tapahtua…
Strategiset mitat ovat kyllä muuttuneet painon ollessa nyt 81 kg ja vatsanympärys on kasvanut viikossa 2cm mittaan 102. Vatsan kasvamisen muutenkin huomaa, mutta kyllä sen kanssa vielä mainiosti pärjää. Laitoin muutama päivä sitten Tatille hokit takajalkoihin jne… Välillä tulee törmäiltyä jääkaapinovenkahvaan yms. pientä kun unohtaa mahansa 😉
Eilen meillä oli tämän syksyn viimeiset bileet entisille työkavereilleni. Kivaa oli ja helposti jaksoi valvoa 4.00 🙂 Nyt alkaa kalenteri olla yllättävän tyhjä. Muutama merkintä on vielä ensi viikolle, mutta sen jälkeen lähinnä neuvolaa ja synnytystä. Jännää kyllä on, kun vauva voi periaatteessa syntyä milloin vain. Sitä odotellessa ! Sen kunniaksi ajattelin vihdoinkin suoda pienen ajatuksen sairaalakassin pakkaamiseen / listan tekemiseen.
Tässä siis lista, jotta muistamme ottaa tärkeimmät asiat mukaan sairaalaan:
- neuvolakortti
- synnytystoive-lomake
- hygieniatuotteet (rasvat, shampoo, hoitoaine, dödö, hammasharja + tahna, nassupesu, harja, hiussuihke, huulirasva, meikit??)
- kamera + akku + laturi
- iPhone ja iPad laturilla
- kauratyyny
- Isille eväitä, äidille herkkuja 😉
- Imetysliivit, liivinsuojat
- Isille mukavat vaatteet ja myös hygieniatuotteita
- omat sukat? villasukat
- lukemista
- tutti?
Kotiin lähdettäessä:
- Äidille puhtaat vaatteet
- lapselle sisävaatteet, kaukalopussi, pipo ja hanskat
- turvakaukalo + makuupussi
P.S Älä synny huomenna, jooko? Isi on työmatkalla…
Meillä oli eilen ihan mahtava lääkärinkeikka naistenklinikalla! Pitkään kestänyt ”eipäs juupas Jorvi- Naistenklinikka- empiminen” on nyt lopullisesti ohi ja ensimmäinen onnistunut kontrolli naistenklinikalla takana. Meillä oli todella mukava lääkäri, joka oli kunnolla lukenut mun paperit, hakenut asioihin lisäselvitystä ja ymmärtänyt kuinka meitä on pompoteltu. Aloitti heti sanomalla, että nähdään jo ensi viikolla uudestaan, jotta varmistetaan että meidän asiat tulee nyt heti kuntoon. Hänen mielestään asiat olisi pitänyt hoitaa jo kesällä (NIINPÄ!).
Vastaanotolla ultrattiin ja kurkattiin ”alakerran” tilanne. Taas kerran lapsella ja äidillä kaikki kunnossa. Lapsi voi hyvin ja on edelleen oikeinpäin. Oli kyllä vaihtanut kylkeä, sillä aiemmin majaili aina vasemmalla puolella ja nyt oikealla, mutta pää alaspäin kuitenkin. Ei sanonut mitään pään kiinnittymisestä, mutta en usko että on vielä kiinnittynyt. Arvioi painoksi nyt n.3kg ja kuulema oli pitkäjalkainen. Lisäksi kohdunkaula oli myös lyhentynyt ja kohdunsuu pehmentynyt ja sormelle auki! Oho! Ei kai se vielä kovin paljoa merkkaa, mutta ainakin jotain on jo alkanut tapahtua?! Lääkäri sanoi sairaanhoitajalle joka varaili meille uutta aikaa, että ”potilas voi synnyttää vaikka tänään”, joten jäi kyllä ihan positiivinen fiilis siitä, että jotain joskus tapahtuukin. Hassua sinänsä, sillä mulla ei ole ollut yhtään mitään kivuliaita supistuksia yms. mutta paikat on kuitenkin alkaneet avautua, joten JEE! Vaikka ei sen aikaisemmin syntyisikään, on jokainen avautunut sentti pois varsinaisesta synnytyksen avautumisvaiheesta. Eli n. 1cm takana, 9cm vielä edessä 😉
Sain myös jutella kasvotusten anestesiologin kanssa synnytyksestä ja se lääkäri oli kanssa ihan super mahtava (ja hauska). En ollut aikaisemminkaan synnytyksestä huolissani, mutta lääkärin kanssa juteltuani olo on super levollinen ja mahtava. Kuulemma kivunlievitykseen on muitakin vahvoja lääkkeitä ja mulla ei ole mikään kiire tulla sairaalaan veriarvojen puolesta. On siis hyvin mahdollista, että ainakin osittain synnytyksestä tulee sellainen kun toivon, eli saan olla kotona niin pitkään kun huvittaa ja en tule saamaan mitään kauheaa kasaa piuhoja, joten voin liikkua kunnolla halutessani (vrt. epiduraali).
Tietysti nyt lääkärikeikan jälkeen tuli heti pari supistusta ja nyt mielikuvitus jo alkoi laukkaamaan että joko se syntyy 😉 Saatiin myös varmistus siitä, että tyttö on tulossa. Tohtori myös kehui että on ”kuvauksellinen vauva”. Taisi tarkoittaa, että on oikein päin ja päällä ei ole kauheaa läskivuorta… Siellä se pirpana imeskeli huuliaan ja nieleskeli <3 Trombosyytit olivat 31 ja hemoglobiini 129. On varmaan noussut rautakuurin takia. Paino on nyt muuten miehekäs 80 kg 😉
Ensi viikolla 9.11 toinen kontrolli, sitä odotellessa. Ei tämä nyt varmaan sitä ennen synny, eikä olisi tarvekaan. Mun puolesta saisi pysyä 10.11 asti sisällä, kun on joitain menoja vielä ensi viikolle. Eli aivan saletisti syntyy 9.11 kun silloin eniten ohjelmaa… Tai sitten menee sen 2 viikkoa yli… Oli miten oli, nyt on meillä molemmilla tosi iloinen olo ja luottavaisena mennään naistenklinikalle sitten kun vauva on sitä mieltä. Masokistisesti hiukan synnytystä jo odotellessa 😉
Koska H-hetki lähestyy uhkaavasti, alkaa kasvatusasiat jo mieltä valtaamaan.
Kävimme tulevan isäsi kanssa kesällä mökkisaunareissulla hyvän keskustelun niistä tärkeistä arvoista mitä me olemme itse pienenä kotoa oppineet ja tai haluaisimme sinulle siirtää. Tässä tärkeimmät:
1) Muiden ihmisten kunnioitus. Toivottavasti osaamme kasvattaa sinusta muista ihmisistä positiivisesti ajattelevan ja kaiken tyyppisiä ihmisiä samanarvoisena kohtelevat ihmisen. Ei kaikesta tarvitse olla muiden kanssa samaa mieltä, mutta muihin ihmisiin on silti suhtauduttava ystävällisesti ja joskus kärsivällisesti. Toivottavasti sinusta kasvaa avarakatseinen ihminen, joka ei tuomitse toisia erilaisuuden tai minkään muunkaan asian vuoksi. Kiusaamista meillä ei suvaita missään muodossa.
2) Eläinten kunnioitus. Meidän lapsemme eivät kiusaa eläimiä, eivät lemmikkejä eivätkä luontokappaleita. Tämä on biologiäidillesi tärkeä asia ja toivottavasti sitä ei tarvitse edes erikseen opettaa.
3) Tavaroiden ja luonnonvarojen kunnioitus. Meidän kodissamme säästetään sähköä ja vettä, kierrätetään ja mietitään ennen kuin vaan ostellaan uutta ja hävitetään vanhaa. Niin monet lapset (ja aikuisetkin) tänä päivänä ovat niin tottuneita siihen, että jos jotain esim. hajoaa, ostetaan uutta heti tilalle. Me emme halua kasvattaa lellittyä lasta, joka vähät välittää leluistaan ja tavaroistaan ja jolle ostetaan uusia kun vanhat rikotaan kiukuspäissään. Viime vuonna eräs oppilaani oli heittänyt penaalinsa kaikkine sisältöineen roskikseen. Kun kysyin siihen syytä, hän vastasi että hänellä on jo uusi. Tätä on valitettavan paljon liikkeellä. Toivon voivamme opettaa sinulle, että tavarat eivät kasva puusta ja sen lisäksi että ne maksavat, ne myös kuluttavat paljon luonnonvaroja. Vahinkoja sattuu, mutta tahallaan hävitettyjä tai rikottuja tavaroita ei osteta sinulle uusia.
4) Roskat laitetaan roskikseen. Olen todistanut lukuisia kertoja, kuinka myös aikuiset ihmiset heittävät roskat kädestään kadulle, vaikka roskis olisi vieressä. Äiti jo minulle aikanaan opetti, että ”jos roskista ei ole lähellä”, roskat laitetaan taskuun. Tätä olen itse aina noudattanut ja toivottavasti sinäkin. Sylki muuten kuuluu myös ihmisen suuhun, ei maahan…
5) Ylipäätänsä hyvät käytöstavat. Toivon, että sanat kuten ”anteeksi” ja ”kiitos” tulevat sinulle sanoiksi, joita käytät tarvittaessa luontevasti. Toisten ihmisten tervehtiminen ja huomioonottaminen ovat myös tärkeitä asioita. (kts. myös kohta 1).
6) Vastuu omista asioista ja teoista. Kun tulet vanhemmaksi, toivon että et opi, että ”isi siivoaa” kun sotket yms. Kaikki tekevät elämässään virheitä, mutta niistä on myös osattava ottaa vastuu. Melkein kaikki asiat ovat korjattavissa ja ikävistäkin asioista usein opitaan jotain. Toivottavasti meillä vanhempinasi on ymmärrystä tarvittaessa ja pystymme yhdessä ratkaisemaan ongelmia.
Tässä oli mainittuna vain joitain sellaisia asioita, joita ajattelemme voivamme kasvattajana sinulle neuvoa. Muita tärkeitä arvoja ovat mm. terveys, perhe, ystävät, unelmat ja tulevaisuuden suunnitelmat. Jokainen kuitenkin muodostaa omat arvonsa ja toivottavasti niin sinäkin.
Näin se aika kuluu, enää 1kk jäljellä! (tai 4-6 viikkoa…). Täysiaikaisuuteen enää 1,5 viikkoa! On kyllä aika hassua ajatella, että olen ollut melkein koko tämän vuoden raskaana. Tasan 7kk sitten tämä iloinen asia meille selvisi ja nyt ollaan päästy jo tähän asti.
Olo on edelleen hyvä. Maha on kasvanut, mutta ei vieläkään tunnu kauhean isolta tai olo kömpelöltä. Kyllähän kaiken maailman kyykkimiset yms. alkaa olla haastavia, kuten esim. sukkien pukeminen, mutta selviän niistä vielä ihan kunnialla. Liikkuminen menee vielä, mutta on kyllä hankalampaa kuin esim. kuukausi sitten. Tänään menen viimeistä kertaa balettiin, joten sen jälkeen on enää leppoisaa joogaa maanantaisin, mutta muuten liikunta saa nyt jäädä.
Käveleminen sujuu välillä mainiosti ja välillä heikommin. Selkä on edelleen ihan ok. Sellaiset perinteiset selkäkivut joita on normaalistikin, loistavat edelleen poissaolollaan. Iskias / pakarakipu vaivaa välillä ja yläselkä on nyt parina päivänä väsynyt. Liitoskivut tulivat ja menivät ja vieläkään ei tarvitse vaappua 🙂 Jotkut raskausvihkoset sanovat, että näillä viikoilla hengittäminen on työlästä keuhkojen tilavuuden pienenemisen takia, toiset sanovat sen näillä viikoilla jo helpottavan. Mitään ongelmia en ole huomannut, joten siinä taas yksi murhe vähemmän 😉 Potkuja satelee kyllä erittäin kiitettävästi, välillä liikaakin. Kaveri voisi kyllä nyt seuraavan parin viikon aikana kiinnittää itsensä oikeille paikoilleen ja vähentää potkimista. Olen antanut hänelle luvan tulla isänpäivänä 11.11 jos hänellä on lainkaan tilannetajua 😉 Ensi ti taas ultra + lääkärin tsekkaus, sitten tiedetään taas enemmän missä mennään.
On se tainnut hiukan kasvaa… Tässä samassa vaatteessa viikoilla 22, 24 ja 35.
Pidin eilen tyttöjen illan / vauvakutsut. Mukavasti oli naisia paikalla ja juhlimme klo 16-24. Mukana menossa myös muutama lapsukainen osan iltaa. Kivaa oli!! Ihanan seuran lisäksi ihanat naiset toivat myös ihania lahjuksia tulevalle lapsukaiselle. Tiivistäisin päivän ja illan vain sanaan, ”IHANAA”! Kiitos tytöt!!
P.S yö ei sitten ollutkaan niin ihana, kun jouduin tyhjentämään koko vatsansisällön jotta pystyin nukkumaan… Ehkä ei olisi kannattanut syödä niin paljon herkkuja, ehkä 😉
Tänään oltiin odotetussa kontrolliultrassa. Kaikki oli niin hyvin kun voikin! Lapsivettä normaalisti, vauva hyvin liikkuva ja mikä hienointa, myös oikein päin 🙂 Pituusmitat ja paino (2400g) oli keskikäyrällä ja kaikki muutenkin mallikkaasti. Sukupuoltaan hän ei taaskaan halunnut näyttää, mutta edelleenkään pippeliä ei näkynyt. Lääkäri sanoi myös minun tietojani katsellessaan, että malliraskaus näyttää olevan, ei mitään huomautettavaa. Olemme siis molemmat erittäin mallikelpoisia ja onnellisia 🙂
Sovittiin heti ensi kättelyssä, että siirryn jatkossa naistenklinikan asiakkaaksi ja vaihdettiin se synnytyssairaalaksi. Sain käskyn käydä labrassa kahden viikon välein, jonka jälkeen on lääkärinaika. Seuraava aika 30.10. Verihiutaleille ei varmaan sitten tehdä mitään, mutta kyllä näillä arvoilla pitäisi olla turvallista synnyttää. Jatkoa seuraa 30.10.
Pe kävin labrassa verikokeessa veriarvojen kontrollin takia, kuten sovittu. No, iltapäivällä kätilö soitti Jorvista, että trombosyytit olivat pudonneet 28. Lääkärini (jonka olen kerran kasvokkain tavannut toukokuussa…), oli kuulemma sitä mieltä, että olisi mentävä jo tänään Jorvin synnytysosaston päivystykseen kun arvot niin huonot. Olivat tietoisia, että meille oli varattu tiistaiksi aika Jorviin lääkärille. Hiukan vastustelin Jorviin lähtöä, sillä olin skeptinen että käynnistä olisi mitään hyötyä. Kätilö kuitenkin vannotti menemään.
No… mehän mentiin. Käytiin ensin tallilla ja sitten 18.30 Jorviin. Tilanne meni juuri niin kuin arvasinkin: henkilökunnalla ei ollut harmainta hajuakaan miksi mut oli sinne passitettu ja mitä pitäisi tehdä. Ottivat uuden verikokeen, pissanäytteen ja mittasivat verenpaineen. Myös vauvan sydänääniä tallennettiin koneelle yli puolen tunnin ajalta. (Oli muuten hetkittäin hankalaa, niin taidokkaasti hän väisteli anturia, että isällään oli iso työ aina löytää ne äänet jostain= 😉 Lopulta n. 1-1,5h kuluttua meidät passitettiin olohuoneeseen odottamaan lääkäriä. No, 2h kuluttua lääkäri tuli kertomaan, että päästää meidät kotiin! JUST! Aivan kuten arvelinkin! Minun ”hoitava” lääkärini, joka kuulemma harvoin tapaa potilaita kasvokkain, ei ollut antanut mitään ohjeita mistään ja kuten arvasin, koko keikka oli aivan turha! Kaikki muut arvot olivat kunnossa ja trombosyytitkin oli noussut aamun 28 –>31. (Huomaa muuten miten vaihtelevat aika paljon samankin päivän aikana). Että voihan pe-illasta 3,5h käyttää tähänkin! MURR!
Ainoa hyöty mikä tuosta keikasta oli, oli se, että tämä lääkäri sanoi henkilökohtaisen mielipiteensä olevan se, että hän menisi itse samassa tilanteessa naistenklinikalle synnyttämään. Siitähän on huovattu ja soudettu ja viimeksi taas sanottiin ettei ole tarpeellista, mutta aamulla kätilö taas sitä myös ehdotti. Sinänsä mulle ihan sama, mutta mielelläni olisin Jorviin mennyt ja turhaan käytiin siellä sitten ti tutustumassa. Lisäksi siellä oli yksi nainen lähellä synnytystä ja kiusallisesta tilanteesta huolimatta oli ihan opettavaista katsoa hänen puuskutustaan…
Nyt ärsyttää tämä homma sen verran paljon, että tiistaina kun mennään Jorviin ylimääräiseen ultraan, meinaan sanoa sille lääkärille, että nyt joku hommaa jotain järjestystä tähän asiaan. En ymmärrä sitä, että koko ajan veriarvoja ”seurataan”, mutta mitä ihmeen hyötyä siitä on?! Käsittääkseni ainoa mahdollinen hoito olisi aloitettava HETI, jotta siitä ehtisi olla mitään hyötyä synnytykseen. Siksi suostuin sinne päivystykseen menemään kun ajattelin jos aloittavat sen hoidon. Pelkkä seuraaminen ei hyödytä ketään!
Odotan kyllä tiistain käyntiä innoissani, sillä on kova halua selvittää miten päin tämä vekara on ja onko sillä kuitenkin kaikki kunnossa. Siitä olen ainoastaan pienesti ollut huolissani, että voiko esim. istukkaan tulla huonojen arvojen takia verenvuotoa yms. No, ti jotain toivottavasti selviää. Taidan varata tutustumiskäynnin naistenklinikalle asap. Kyllähän sairaalansa saa itse valita ja eiköhän tämän Jorvin pompottelu jo riitä. Henkilökunta oli kyllä mukavaa ja hoiti asiansa muuten hyvin, mutta ainoastaan yksi ihminen esitteli itsensä meille. Kukaan muu ei edes kertonut onko kätilö vai hoitaja vai mikä. Nähtiin 3,5 h aikana 5 eri ihmistä… Tässä hiukan parannettavaa.
Tiistaita odotellessa!!
Eilen oli 2h tutustumiskäynti Jorvissa, jossa tutustuttiin osastoihin ja opittiin synnytyksestä ja kivunlievityksestä. Käynti oli kaikin puolin oikein hyvä ja kätilö oli tosi mukavan oloinen ja sain kyllä ainakin itselleni sellaisen olon, että Jorviin olisi mukava mennä. Ahkeroitiin näiden synnytysjuttujen kanssa oikein urakalla, sillä tunnin päästä Jorvistä oli neuvolan synnytysvalmennus 2h. Sinänsä aika turhaa, sillä samat asiat siellä tuli 99% esille. No, nyt minua on ainakin viisastettu niin paljon synnytyksestä, että tämän päivän ja muiden lukemieni juttujen avulla pohdin tässä nyt joitain synnytystoiveitani.
Synnytys sinällään ei hirveästi pelota. On se varmasti aivan kamalaa ja syvältä, mutta olen aina suhtautunut siihen niin, että se on vaan kestettävä. Kyseessä on kuitenkin vain päivä (tai 2…) elämästäni ja on sen muutkin kestäneet. Synnytyspelkoa ei siis ole lainkaan. Tällä hetkellä kun laskettuun aikaan on 44 päivää alkaa lähinnä jo kiinnostamaan minkälaista se sitten onkaan ja miten se sujuu. Ymmärrän myös, etten voi kovin paljoa itse tapahtumiin vaikuttaa. Toiveita voi ja mielestäni pitää kuitenkin olla, jotta asiat on jo kertaalleen mietitty ja olisi henkisesti sitten H-hetkellä valmis. Totuus voi olla sitten jotain ihan muuta, mutta näitä asioita toivoisin:
1) Toivon, että pystyn olemaan mahdollisimman pitkään kotona ja rentoutumaan parhaani mukaan. Meiltä löytyy kotoa jumppapallo, suihku, panadolia ja kauratyyny, joten toivottavasti niillä selviäisi mahdollisimman pitkään. Täytyy muistaa hengitellä ja kokeilla kaiken maailman hieronnat ja A-äänteet…
2) Kun sitten päästään sairaalaan, aion olla aktiivinen ja ainakin ensimmäiseksi pyytää trombosyytteja jos ovat tarpeen. Toivon myös kätilöiltä hyviä tilannekatsauksia, ettei minua jätetä pimentoon siitä missä mennään.
3) Haluan olla mahdollisimman paljon liikkeessä, enkä kahliutua sänkyyn. Mielelläni kokeilisin kylpyä, palloa, jakkaraa ja ylipäätänsä liikkeessä ja pystyssä oloa jos se tuntuu hyvältä.
4) Epiduraalia kun en saa, olen kiinnostunut saamaan kivunlievitystä ilokaasusta, kipupiikistä ja kohdunkaulan- ja pudentaalipuudutuksesta. Toki luonnollinen synnytys kiinnostaa, mutta jos kivut ovat liikaa, otan mielelläni vastaan kaiken minkä saan.
5) Synnytyksen jälkeen haluaisin mielelläni perhehuoneeseen, mikäli mahdollista.
Saa nähdä miten homma sitten oikeasti sujuu ja miltä se tuntuu. Toivon kuitenkin, että saisin synnyttää alakautta, eikä esim. viime hetkellä jouduta sektioon. Ensi viikolla on ultra, jonka jälkeen toivottavasti varmistuu, että tyyppi olisi raivotarjonnassa. Veikkaan että kokokaan ei ole suuren suuri. Mikäli nämä asiat ovatkin toisin, on uudelleen ajattelun aika. Siihen asti, odotellaan, odotellaan…
Nyt kun vauvan tapaaminen alkaa olemaan päivä päivältä lähempänä, olen enemmän ruvennut ajattelemaan minkähänlainen tyyppi sieltä oikein tulee?! Ulkonäkö on tietysti yksi asia joka mietityttää. Onko tukkaa, onko se punaista, tuleeko siitä hyvin vaaleaihoinen vai ruskettuvaa tyyppiä? Pituus lienee aika taattu, mutta keneltä hän muuten näyttää? Mahdotonta kuvitella!
Ulkonäköä paljon tärkeämpi asia on luonne ja toiminta. Olemme tutustuneet toisiimme jo n. 7,5kk ajan, josta olemme viestitelleet puolin ja toisin tosissaan jo jonkin aikaa. Tuntuu siis, että tunnen vauvani tavat ja rytmin nyt, mutta entä tulevaisuudessa? Vaikka kokemusta ei aiemmin olekaan, veikkaisin että kyseessä on aika liikkuva tapaus. Neuvolantädeilläkin oli viimeksi hauskaa kun yrittivät arvella miten päin neiti majailee. Hän veti sellaisia kuperkeikkoja ja hämäyksiä, että 10min tutkailun jälkeen naiset päättelivät, että on ehkä peppu edellä, naama kohti napaani, ja irvailee heidän päättelyilleen 😉 On siis hyvin mahdollista, että lapsukaisemme on perinyt äitinsä välillä hiukan haasteellisen luonteen… Tulevalta isältä kun kysyin mitä toivoisi lapsemme meiltä perivän, oli vastaus ”äitinsä ulkonäön ja isänsä luonteen”. Ainakin se tyttölapselle olisi parempi kuin isänsä ulkonäkö ja äitinsä luonne… On vaan tosi jännää, kun ei voi tietää eikä pysty edes arvuuttelemaan. Siksipä voinkin tehdä näistä asioista toivelistan, jos edes osa toteutuisi:
Rakas tyttäremme. Toivon että perit meiltä:
1) Äitisi optimismin (vaikka äiti onkin välillä myös aika pessimisti). Sopikaamme siis suosiolla, että äitisi on realisti. On parempi olla jalat maassa kun jatkuvasti pää pilvissä, vaikka haaveita toki pitää ollakin.
2) Äitisi empaattisuuden ja isäsi sympaattisuuden. Nämä molemmat jos perit, olet sydämelläsi tunteva auttaja, joka ei jätä läheisiään pulaan. Liian epäitsekäskään ei saa olla, mutta on myös osattava auttaa itseään, eikä vain muita.
3) Äitisi optimismin kautta naivismin siitä, että maailma on hyvä paikka. Toivon, että et peri turhia pelkoja ja epäluuloa kaikkia ja kaikkea kohtaan, vaan osaamme kasvattaa sinusta muihin ihmisiin positiivisesti suhtautuvan avoimen ihmisen, joka uskaltaa elämässään.
4) Kyvyn rakastaa ja ottaa rakkautta vastaan. Niinhän sitä sanotaan, että ”all you need is love”. Täysin tottahan tämä ei ole, mutta jos sinulla on rakkautta, moni muu asia tuntuu helpommalta.
5) Sosiaalisuuden taidon. Sinun ei tarvitse olla aina huomion keskipisteenä ja muiden naurattajana, mutta toivon, että osaat toimia erilaisten ihmisten kanssa ja uskallat tutustua muihin. On mielestäni kuitenkin parempi, että sinulla on muutamia läheisiä ystäviä, kun laumoittain puolituttuja. Hyvät ystävät ovat kullanarvoisia, muista se.
6) Uskon itseesi ja omiin taitoihisi. Tähän aion kasvattajana todella panostaa, jotta saamme sinusta kasvatettua hyvällä itsetunnolla varustetun ihmisen, joka uskoo itseensä.
