40+5 Ei uutta informoitavaa…

Yhdessä koossa edelleen… Ei siihen lisättävää…

40+0 mahakuva

40+4 Stressiä alkaa pukata…

Nyt ollaan 4 päivä yli lasketun. Ei siinä sinänsä mitään, edelleen voin tosi hyvin. Kävelykin on taas helpompaa. Nyt olen kuitenkin alkanut kehittää pientä huolta vauvan hyvinvoinnista kun tyhmänä erehdyin liikaa tutkimaan netin kirjoituksia kalkkeutuneista istukoista yms…

Eilen neuvolassa minulla kaikki kuten pitääkin, mutta vauvan sydänäänet heittelehtivät nyt kolmatta kertaa peräkkäin. (Nyt olivat 108-142, viimeksi 108-160 ja sitä ennen 116-160 välillä).  Noilla kolmella käynnillä oli 2 eri terveydenhoitajaa, joista toinen älähti sykkeiden vaihtelusta heti ja toinen vasta nyt eilen kun tivasin onko normaalia. Kuulemma on normaalia, mutta yleensä asentoa vaihtamalla syke tasaantuu, mitä mulla ei tehnyt. Soitettiin jo kerran (ekalla kerralla) NKL, josta sanoivat ettei ole hätää. Soitin myös toissa kerran jälkeen ja eilen sinne itse ja edelleen olivat sitä mieltä, että on normaalia. Varmaan onkin ja ei ole syytä huoleen. Vauva liikkuu edelleen aktiivisesti ja pääsääntöisesti sykkeet 120-130 tienoilla, eli normaalit. Kuitenkin kun aikaa kuluu ja edelleen sykkeet hiukan poikkeukselliset, alan jopa minä kehittämään pientä pelkoa rintaan. Eilen yöllä vauva ei muutenkaan kauheasti liikkunut, kun taas edellisenä yönä oli taas ihan mahdoton vaikka luulin jo rauhoittuneen edellisenä päivänä… Toivotaan, että kerää voimia tulevaa syntymäänsä varten!!! Tänään liikkuu taas ihan normaalisti.

Peruskärsimättömyyteni ja tämän uuden pienen huolen takia alan jo tosissaan odottaa synnytystä, vaikka onkin vasta 4 päivää yli lasketun. Eilen harkitsin jo päivystyksessä käymistä, mutta kun olivat puhelimessa sitä mieltä että ei tartte tulla, en kehdannut mennä. Sisko on kyllä oikeassa, että tämä on minun raskauteni ja lapseni ja on oikeus olla huolissaan ja vaatia tarkastusta. Jätin tänä aamulla neuvolantädille soittopyynnön, jotta laittaisi lähetteen NKL. Ensi viikollahan on yliaikakontrolli (ja käynnistys) jos ei vauvaa ala kuulua, mutta kiva olisi tietää jo ennen sitä että kaikki on varmasti kunnossa. Käynnistykseen en missään nimessä halua jos ei ole pakko, mutta tieto siitä että vauva voi hyvin alkaa olla aika tärkeä tässä vaiheessa. Palaan asiaan kun saan asiaan jotain lisätietoa.

P.S. huomenna olisi hyvä päivä syntyä kaikin puolin. Tänään illalla mennään musiikkitaloon konserttiin, joka voisi olla aika mieleenpainuva synnytyksen aloituspaikaksi. JOKO?!

Väliaikatietoja: terveydenhoitaja laittoi tänään lähetteen NKL. Pääsen siis tsekkaukseen 🙂 Pe aamuna olisi tarkoitus kuunnella sydänääniä ja sitten on vielä lääkärin tarkistus. Kiva odotella vaihteeksi jotain aikataulutettua ja konkreettista ainaisen ”joko”-sijaan! Jospa tämä tällä viikolla ihan oikeasti syntyisi?!

40+2 Ei tullut Katariinaa(kaan)

Laskettupäivä ol ja men… Tänään olisi ollut Katariinan nimipäivä. Sinänsä ihan passelipäivä, mutta ei niin ei. Seuraavat tyttöjen nimipäivät ovat Sisko, Hilkka, Heini ja Kaisla 😉 Eilen otettiin kyllä kaikki järeimmätkin kotikonstit käyttöön, akupisteet mukaan lukien, mutta ei se taida osata tänäkään vkl tulla ulos. Viikonloppu olisi vaan niin helppo kun ollaan jo valmiiksi kotona ja levänneinä… Mun vanhemmat lähtee ke reissuun, joten eiköhän tämä tule siis aikaisintaan ke (Heinin päivänä)  ulos.

”Jokottelu”-soittoja ja viestejä tulee säännölliseen tahtiin, mutta mitään muuta ei sitten tapahdukaan. Ei tässä edelleenkään erityisesti kiire ole, olisi vaan kiva saada se oma käärö ja vatsan ulkopuolelle… Supistuksia ei vaan näy, ei vaikka eilen tehtiin tunnin kävely, jonka lopussa jopa hölkkäsin jyrkkää ylämäkeä 😉 Ainoat kuvitteelliset positiiviset merkit olivat eilen sekaisin oleva vatsa ja vauvan liikkeiden hiljeneminen (vihdoinkin!). Toissayön potkumaratoni saisi jo riittää, kiitos. Huomenna neuvola, jossa sovitaan jatkosta. Jatkamme odottelua.

39+6 Horoskooppi hassuttelua

Tässä tylsistyneenä syvennyin hiukan  internetin ihmeelliseen maailmaan ja nimenomaan horoskooppeihin. Jotain hyvää siinä kuitenkin kuulemma on että kaveri ei ole vielä syntynyt. Tänään nimittäin vaihtui skorpioni jousimieheen, ja vaikka en missään nimessä horoskooppeihin uskokaan, niin jousimies kuulostaa kyllä helpommalta tapaukselta.

Tässä hiukan yhteenvetoja:

Skorpioneja ei pidetä kovin helppoina ihmisinä. ”Skorpioni on hyvin intensiivinen ja syvällinen tyyppi, jonka tunteet, ajattelu ja asenteet ovat useimmiten ulkopuolisilta piilossa”. Skorpionit ovat (muka) mm. ”intohimoisia, pahimmillaan väkivaltaisia ja kostonhimoisia”.

Tunnen kyllä aika monta skorpionia ja kaikki ovat jotain ihan muuta , onneksi 😉

Skorpionit ovat myös erittäin seksuaalisia, tunteikkaita, ailahtelevaisia ja kovatahtoisia.

Hmm… skorpionityttö täytyisi lukita kellariin…

”Skorpionit ovat tarmokkaita, spontaaneita ja hyökkääviä ja tunteiden osoittamisessa varsin varauksettomia – oli tuo tunne sitten rakkautta tai inhoa. He ovat myös varsin röyhkeitä ja joustamattomia sekä määräileviä ja aggressiivisia. Skorpionilla on aina menossa taistelu jotakuta ihmistä, asiaa tai tahoa kohtaan ja he ovat hyvin kostonhimoisia . Skorpioni voi olla myös jäykkä, mekaaninen ja paikoilleen jämähtänyt kyrmyniska, jonka päätä ei hevin käännetä”.

lähde: http://www.uniluoto.com/horoskoopit/skorpioni sekä http://www.astro.fi/self_knowledge/characterHoroscope/sign/scorpion

Murrosikäinen skorpioni kuulostaa ”aika haastavalta” 😉

Ei se jousimieskään täydellinen ole, mutta huomattavasti kivemman kuuloinen omaksi lapseksi:

Jousimies on sekä levoton että avarakatseinen ja hän tutkii mielellään uusia ulottuvuuksia. Rohkea ja optimistinen . Jousimies pitää elämää matkana, joka on täynnä seikkailuja. Hänen innokkuutensa ja positiivinen asenteensa vetää puoleensa hyvää onnea. Jousimies suhtautuu kaikkeen avoimin mielin ja hymysuin. ” (lähde: http://astro.saaganet.org/jousimies.php)

”Jousimiehellä on korkealla liitelevät ihanteet – hän kunnioittaa yhteiskunnan sääntöjä ja oikeuslaitosta ja noudattaa hyviä käyttäytymissääntöjä ja kaikkia yhteiskunnan normeiksi katsottuja tapoja. Jousimiehellä on sammumaton jano matkustella ympäri maailmaa tuntemattomiin maihin – samalla hän silti haluaa itselleen rauhallisen kodin jonne paeta maailmaa. Jousimiehet ovat jaloja, suurenmoisia ja yleisesti ottaen hyviä, toisaalta jotkut jousimiehet voivat olla todella pinnallisia ja turhamaisia. Rehellisyydestään huolimatta Jousimies saattaa sotkeutua kaikenlaisiin laittomuuksiin”.

lähde: http://www.uniluoto.com/horoskoopit/skorpioni

No, jos on pakko valita, valitsen mieluummin pissisteinin joka saattaa sotkeutua hankaluuksiin kuin seksinhimoisen jääräpään 😉

Lisäksi löysin blogin, jossa kirjoittaja kirjoittaa näin:

”Loppuviikosta mars on aktiivinen. Perjantaina 23.11. se tekee neliön uranukseen (HIHIIIII!!!!). Päivä voi olla räjähdysaltis ja yllätyksellinen. (Joko kuitenkin jo huomenna?!)  Ihmiset eivät välttämättä tiedä mitä tahtovat, mutta tahtovat sen kuitenkin heti. La-su se muodostaa sekstiilin uranuksen kanssa, mikä on paljon helpompi ja mukavampi aspekti. Se suosii erityisesti töiden kanssa kamppailevia, mutta siivittää myös sosiaalisia suhteita ja perhe-elämää. (kuulostaa lupaavalta!)

Merkurius perääntyy melkein koko marraskuun, tarkalleen 7.11.-27.11. Ensin se liikkuu takaperin jousimiehessä, ja 14.11. skorpionissa. Näihin merkkeihin se vaikuttaa voimakkaammin kuin muihin. Kaikenlaiset viivästykset ovat mahdollisia.

Eli: tämä lapsi joko syntyy räjähdysalttiina pe 23.11 tai noudattaa 27.11 asti viivästyksiä… Taivaanmerkit ovat puhuneet! 😉

lähde: http://liisantaivaanmerkit.blogspot.fi/search/label/Jousimies

39+6 Hiljaista vauvarintamalla

Ei se sitten osannut ajoittaa syntymäänsä 211112. Toisaalta 221112 olis kanssa ollut hyvä, mutta nyt kun tunteja on vuorokauden vaihtumiseen jäljellä 5, ei siitäkään taida tulla mitään. Huomenna on laskettuaika. Rakas tyttäreni osoittaisi kyllä mahtavaa tilannetajua syntymällä laskettuna päivänä. Voisi ainakin olla toivoa, että ei olisi perinyt isältään ”aikataulugeenejä”. Hmm… Sisko veikkasi syntymäpäiväksi sunnuntaita, joka on 40+2 ja kuulemma yleisin syntymäpäivä. Kävisi mulle ihan hyvin, la aamusta alkaen ei juuri olekaan ohjelmaa… Eipä tänäänkään kummempia kuulumisia. Eilen yöllä kohdussa oli taas joku ihme taistelu meneillään ja kylkeen kohdistui suht tiukkoja potkusarjoja. Ei se sieltä kyljestä silti käsittääkseni ulos tule, eihän?! Uni on kyllä välillä aika haastava asia kun iltaisin ei väsytä ja heräilen pieniinkin ääniin. Täytyy tosissaan varautua korvatulpilla sitten kun se pieni tuhisija nukkuu tuossa ihan vieressä. Kissatkin osasi viime yönä nukkua isännän puolella, mutta silti heräilin kaikkeen mahdolliseen. Onneksi saan kuitenkin yleensä hyvin nukuttua ”loppuyöstä”, eli mun tapauksessa 6.30-10-12 kun muut perheen jäsenet ovat poistuneet sängystä. 8-10h tunnin unet ovat edelleen arkipäivää, aikataulu vaan on hullunkurinen, n. 2.00-11.00

Olin eilen tutustumassa naisten klinikkaan. Käynti ei ollut kovin kummonen. Jorvin vastaava oli paljon vakuuttavampi ja sairaalakin kivemman ja joustavamman oloinen. Ihan hyvillä mielillä tuonne silti mennään, ei siinä mitään. Tiedän kaksi muutakin odottajaa, joiden pitäisi näinä päivinä sinne pelmahtaa synnyttämään. Saa nähdä osutaanko samaan aikaan!

39+5 21.11.12 joko?

Nyt kun alkaa laskettuaika lähestyä on ”jokottelut” lisääntyneet. Isä varsinkin on kunnostautunut 😉 sisko taas kyselee ihan piruillakseen… Edelleen rakas perheeni, vastaus on ” ei vielä”.

Sovittiin tosin keskustelufoorumin tyttöjen kanssa, että 211112 olisi hyvä päivämäärä. Elikkäs penska, sulla on nyt tasan 22,5h aikaa syntyä tänään. Kuis ois? Ainakin yritystä on, sillä tänäänkin joku pitää häpyliitostani omana huvittelukenttänään tms. Supistuksia ei oikein ole vieläkään, mutta eipä niitä juuri tarvita ennen H-hetkeä. Kohta alkaa jo synnytys ihan vähän ahdistamaan, sillä se kuitenkin lähenee uhkaavasti…

Nyt taas unen päästä kiinni ja katsotaan ollaanko aamulla vielä yhdessä koossa, vailla tuntemuksia…

39+2 viimeisiä mahakuvia, toivottavasti :)

39+0 synnytystoivelappu tehty

Tällaisen ajattelin ottaa mukaan kun lähtö koittaa:

  1. Toivon, että minulle kerrotaan kaikki tarvittava tieto ja minut pidetään hyvin ajan tasalla.
  2. Haluan olla mahdollisimman paljon liikkeessä, enkä kahliutua sänkyyn.

  3. Mikäli minulle annetaan trombosyyttejä, toivon ettei niiden saaminen estä liikkumista tai ne annetaan silloin kun kivut vielä siedettävät.

  4. Mielelläni kokeilisin kylpyä (4-5cm –>) (tai suihkua tai palloa ) ja ylipäätänsä liikkeessä ja pystyssä oloa jos se tuntuu hyvältä.

  5. Toivon, että minulle ehdotetaan kivunlievityskeinoja ajoissa.

  6. Epiduraalia tai spinaalia kun en saa, olen kiinnostunut saamaan kivunlievitystä ilokaasusta, kipupiikeistä ja kohdunkaulan- ja pudentaalipuudutuksesta, mikäli niistä olisi hyötyä.

  7. En haluaisi ponnistaa puoli-istuvassa asennossa, vaan mieluiten jakkaralta, kyykystä tms.

  8. Toivon, että välilihaani lämmitetään tai pehmennetään esim. kylvyn avulla ajoissa, sekä tuetaan kunnolla ponnistusvaiheessa.

  9. Synnytyksen jälkeen haluaisin mielelläni perhehuoneeseen, mikäli mahdollista.

  10. Haluan luovuttaa istukkaverta mikäli se on mahdollista.

1. Mikäli minulle annetaan trombosyyttejä, toivon ettei niiden saaminen estä liikkumista tai ne annetaan silloin kun kivut vielä siedettävät.

Ensimmäisen isänpäivän kunniaksi isyypakkaus

Tälläisen annoin viime vkl:

P.S kissa ei kuulu pakettiin 😉

39+0 Viikko laskettuun aikaan!

Eilisestä selvittiin ilman synnytystä, hyvä me! On meillä kiltti tyttö kun kuunteli käskyjä 😉 Osteopaatti ei tehnyt vielä häädätyshoitoa kaverille, mutta voi sellaisen kuulemma sitten tehdä kun menee yliajan.  Oli myös sitä mieltä, että ei synny ihan heti vielä. En väitä että häntä uskoisin, mutta olen muutenkin varautunut vielä odottamaan. Muutama ”joko”-kysely on tullut, mutta ei liiaksi. Musta on vaan ihan mukava kun ihmisiä kiinnostaa  🙂

Sen olen nyt tässä muiden kokemuksista kyllä oppinut, että lapset voi lähteä syntymään ilman mitään varoituksia tai sitten varoitella useita viikkoja. Enköhän mä kuulu tuohon ensimmäiseen kategoriaan, uskoisin. Nyt on parina yönä kaveri kyllä punkenut aika tosissaan alapäähän ja viime yönä kuului / tuntui napsahdus ja pelkäsin jo että lapsivedet meni. Ei huolta, edelleen ollaan yhdessä koossa vailla erityisiä tuntemuksia.

Eilen aamulla huolestuin hetkellisesti kun liikkeitä ei hirveästi tuntunut. Edellisenä yönä taas oli tosi vilkas. Näitä erityisen hiljaisia tai aktiivisia liikkeitä käskivät tarkkailla, joten piti heti tehdä liikelaskenta. Hyvin ne liikkeet nyt kuitenkin sitten tulivat ja dopplerin lukematkin olivat säännöllisiä. Illalla ja yöllä liikkui sitten taas ihan normaaliin tahtiin., samoin tänään. Huoli meni ohi 🙂 Ma taas neuvola, katsotaan niitä sydänääniä sitten taas tarkemmin. Vaaka näyttää 14,4kg lisäystä lähtöpainoon… taitaa se 15kg tulla kohta täyteen…

38+5 kaveri on lähtökuopissaan

Huom! Sisältää myös alapääasioita 😉

Tänään oli neuvola. Olisi oikeasti ollut jo eilen, mutta nukuin pommiin… Hyviä uutisia oli se, että kaveri on laskeutunut ja pää oikeassa paikassa, eli lähtökuopissaan! Luettiin viime kerran NKL käynnin lääkärin raportista, että viimeksi oli kohdunkaulaa 2cm jäljellä ja kohdunsuu pehmeä ja sormelle auki. Ei sinällään uutta, mutta viimeksi jäin hiukan epätietoiseksi silloin että missä mennään. Neuvolan täti oli kovasti sitä mieltä, että kyllä tää tästä ja ei tule pitkää synnytystä… Hmm… Hiukan olen skeptinen mielipiteeseen. Myönnettävä kyllä on, että viimeiset n. 5 pv on tuntunutkin siltä, että vauva on alempana kuin ennen. Siellähän se pikkuhiljaa poraa tietää kohti valoa… Kohta saisi tulla ulos, mutta ei ennen huomista klo 20 kun isi on työmatkalla!! Huomenna on 12.00 osteopaattikäynti ja lupasi, että silloin tehdään vauhdikkaampi hoito… Toivottavasti vauva tajuaa parhaansa ja pysyy siellä huomiseen iltaan, kiitos!

Neuvolan täti oli hiukan kyllä huolissaan vauvan sydänäänistä, sillä poukkoilivat kovasti 116-160 välillä. Soitti jopa NKL ja kyseli neuvoa. Epäilivät, että syy on siinä, että lapsi on jo niin alhaalla. Mulle tuli nimittäin ekaa kertaa ikinä hiukan huonompi olo siinä selälläni maatessa, joka johtui todennäköisesti siitä, että vauva painaa verisuonia, joka aiheutti meille molemmille hetkellistä hapenpuutetta. Ohjeeksi tuli kuulostella pienokaisen liikkeitä. Jos vähenevät tai tuntuu kovin kiihtyneeltä, pitää mennä näytille. Ainakin kotona dopplerilla kuunneltuna sydänäänet olivat paljon tasaisemmat. Ei siis syytä huoleen. Lääkäri oli muuten taas kirjoittanut papereihin, että ”lapsen kaikki biomarkkerit erinomaiset ja äidin samoin”. Ollaan me vaan niin hyvä parivaljakko <3

Masukuvien päivitystä 37+4 ja 38+2

37+4

38+2

38+3 TENS-laite hankittu

Heräsin hiukan myöhässä tutustumaan kyseiseen tuotteeseen eilen. Täältä voi tutustua lisää jos haluaa, mutta kyseessä on ”pieniä sähköiskuja antava laite”, jolla voi johdatella supistuskipuja pois ja kasvattaa elimistön oman kipulääkkeen, endorfiinin eritystä. Käyttäjien kokemukset tuntuvat olevan lähes 100% positiivisia, joten ei kun kokeilemaan kun H-hetki koettaa 🙂

Tuli myös tehtyä meitä vastapäätä olevalta kirpparilta heräteostoksia 22€, mm. 7kpl AIO kestoja, tämä 50cm kaukalohaalari ja pari vaatetta  Kaikki alkaisi olla valmiina pienokaista varten….

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi