37+2 Kuulumisia

Viikot ne vain vierii, vaikka välillä ei siltä tunnu 😉 Olo on pysynyt täsmälleen samana kuin viime viikot (tai kuukaudet). Nukun edelleen hyvin, olo ei ole tukala ja hankala, eikä mitään ihmeempiä kipuja ole. Supistelua on päivittäin, mutta yleensä enemmänkin aina esim. kun nousee tuolilta ja lähtee kävelemään, eli ei esim. maatessa. Kipeitäkään eivät koskaan ole. Muutamia vihlaisuja on kyllä alamasussa ollut, että ehkä siellä joskus jotain alkaa tapahtua…

Strategiset mitat ovat kyllä muuttuneet painon ollessa nyt 81 kg ja vatsanympärys on kasvanut viikossa 2cm mittaan 102. Vatsan kasvamisen muutenkin huomaa, mutta kyllä sen kanssa vielä mainiosti pärjää. Laitoin muutama päivä sitten Tatille hokit takajalkoihin jne… Välillä tulee törmäiltyä jääkaapinovenkahvaan yms. pientä kun unohtaa mahansa 😉

Eilen meillä oli tämän syksyn viimeiset bileet entisille työkavereilleni. Kivaa oli ja helposti jaksoi valvoa 4.00 🙂 Nyt alkaa kalenteri olla yllättävän tyhjä. Muutama merkintä on vielä ensi viikolle, mutta sen jälkeen lähinnä neuvolaa ja synnytystä. Jännää kyllä on, kun vauva voi periaatteessa syntyä milloin vain. Sitä odotellessa ! Sen kunniaksi ajattelin vihdoinkin suoda pienen ajatuksen sairaalakassin pakkaamiseen / listan tekemiseen.

Tässä siis lista, jotta muistamme ottaa tärkeimmät asiat mukaan sairaalaan:

Kotiin lähdettäessä:

P.S Älä synny huomenna, jooko? Isi on työmatkalla…

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi